Paikalliset

Oma rehtori helpottaisi Nummela skolan arkea: ’Tämä ei ole mikään kyläkoulu’

Nummela skolassa opetus tapahtuu kahdessa ryhmässä. Neljän eri ikäryhmän opettamisesta samaan aikaan selviydytään siten,, että osalla oppilaista on kuulosuojaimet tehtävien tekemisen aikana. Oppilaiden takana vanhemmat Heidi Seppälä ja Jessica Tallqvist.

Maria Aittoniemi

Vihdin ruotsinkielisessä koulussa, Nummela skolassa, on ollut haasteellinen syksy. Vararehtorin irtisanoutuminen kesällä teki ison loven pieneen opetusyksikköön, eikä seuraajaksi saatu pätevää opettajaa.

– Tieto vararehtorin lähtemisestä tuli meille ihan puskista, kuulimme sen kevätjuhlassa, Vichtis Föräldrar Rf:n puheenjohtaja Jessica Tallqvist sanoo. – Hän oli paitsi vararehtori, myös opettaja ja erityisopettaja.

Koulun alettua kävi ilmi, että pätevää seuraajaa ei ole löytynyt. Asian tiedottamisen olisi Tallqvistin mielestä voinut hoitaa paremmin.

– Rehtori oli yhteydessä vanhempaintoimikuntaan kaksi päivää ennen koulun alkamista, oppilaan äiti ja Vihdin kunnanvaltuutettu Heidi Seppälä (r.) kertoo.

– Myös meiltä olisi voitu kysyä, tuttavapiiristämme olisi ehkä löytynyt apua, Tallqvist lisää.

Nummela skolassa oli vielä viime lukuvuonna kolme opettajaa, nyt heitä on kaksi. Kun molemmat opettajat sairastuivat, olivat luokat vailla ruotsinkielisiä opettajia.

– Koulussa on muutama täysin ruotsinkielinen oppilas ja he joutuivat kyselemään kavereiltaan, kun eivät ymmärtäneet, mitä heille puhuttiin.

Tilanne on nyt parempi. Opettajan sijaisuutta hoitaa ruotsinkielinen koulunkäyntiavustaja ja uusi koulunkäyntiavustajakin osaa ruotsia.

Heidi Seppälä toivoo, että ruotsinkielisen koulun merkitys ymmärrettäisiin.

– Tämä ei ole mikään kyläkoulu. Faktaa on, että ruotsinkielisessä kulttuurissa tehdään asiat eri tavalla kuin suomenkielisessä, Seppälä napauttaa ja sanoo eron olevan nimenomaan kulttuurissa.

– Meillä on tämä oma verkosto ja omat tavat, miten asiat hoidetaan, hän selventää. – Täytyy vain tietää, millä kentällä toimitaan.

Oma rehtori pystyisi keskittymään koulun kehittämiseen.

– Rehtorin tehtävä vaatii uhrautumista ja tietotaitoa, Seppälä sanoo ja huomauttaa, että nykyiseltä rehtorilta puuttuu lain edellyttämä kielitaito.

Kolmas opettaja tulisi tarpeeseen myös siksi, että neljän vuosiluokan opettaminen yhtä aikaa on varsin haasteellista.

– Kyse ei ole siitä, että haluaisimme parempaa kuin muilla, vaan siitä, lapsillamme on oikeus opetukseen äidinkielellään, Tallqvist sanoo.

Pitäisikö ruotsinkielisten kuntalaisten palveluja lisätä?

Kyllä
75% (45 ääntä)
Ei
25% (15 ääntä)
Ääniä yhteensä: 60

Nummela skola

Nummelan koulun yhteydessä toimiva ruotsinkielinen koulu.

Oppilaita on 36. Opetusryhmiä on kaksi: 1 – 2-luokkalaisille ja 3 – 6-luokkalaisille.

Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada perusopetusta omalla kielellään joko saamen, ruotsin tai suomen kielellä.

Suomessa on Vihdin lisäksi 15 yksikielistä suomenkielistä kuntaa, jotka järjestävät perusopetusta ruotsiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Ruotsinkielisen päiväkoti Aleksandran muutto huolettaa1.10.2016 07.23

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat