Paikalliset

Monta tekniikkaa kokeilussa – nuorten taidepaja kokoontui syyskauden kirkonkylässä

Emmi Airas ja Roosa Mertala kuvittavat kangaskasseja Minka Heinon ohjaamassa nuorten pajassa.

Maija-Liisa Nyman

Kirkonkylän kirjaston takahuoneessa istuu joukko nuoria. Kaikki piirtävät ja kirjoittavat keskittyneesti. Jokaisen teoksesta on tulossa aidosti omannäköinen.

Meneillään on Minä.olen! -pajan viimeisiä tapaamiskertoja. Nuorten taidepaja on järjestetty Taiteen edistämiskeskuksen apurahalla, ja se on kokoontunut syksyn ajan kerran viikossa.

Kivaa on ollut, sen sanoo moni pajalainen.

Nuoret kertovat, että pajassa on muun muassa tehty katutaidetta, piirretty, maalattu akryylivärein tauluja ja kirjoitettu tarinoita. Ohjelmassa on myös ollut sarjakuvien tekemistä, väärällä kädellä piirtämistä, kirjoitusharjoituksia ja kangaskassien tekoa. Galleria Pictorin näyttelyn avajaisissakin pajalaiset kävivät.

YhdeksäsluokkalainenSofia Ylinen sanoo, ettei hänellä ollut odotuksia pajaan tullessaan. Hän halusi tehdä jotain muuta kuin olla vain kotona: hän halusi osallistua.

– Olen kyllä iloinen, että tulin tänne, Ylinen sanoo. – Olen tottunut piirtämään, mutta täällä olen kokeillut monta eri taiteenalaa ja saanut niistä kokemusta.

Myös Emmi Airas kertoo oppineensa paljon erilaisia tekniikoita. Hän iloitsee siitä, että pajassa on päässyt tekemään kaikenlaista, mitä koulussa ei ole tehty.

– Täällä on saanut tehdä kunnon välineillä, seitsemäsluokkalainen Airas myös toteaa. Parasta pajassa hänen mielestään onkin ollut akryyliväreillä taulujen maalaaminen.

– Aina odottaa maanantaita, että pääsee tänne, seitsemäsluokkalainen Roosa Mertala puolestaan sanoo. Hän iloitsee siitä, että pajassa annetaan raamit, mutta toteutus on kuitenkin vapaata.

– Kun olin ekan kerran käynyt täällä, halusin tulla uudelleen, Mertala kertoo.

Pajasta nuoret olivat kuulleet opettajiltaan Vihdin yhteiskoulussa.

Tarvitaanko Vihdin nuorille lisää harrastusmahdollisuuksia?

Kyllä
87% (13 ääntä)
Ei
13% (2 ääntä)
Ääniä yhteensä: 15

Minä.olen! -paja

Syyslukukauden kirkonkylän kirjastossa kokoontunut Minä.olen! -paja oli suunnattu yläkoululaisille.

Pajaan ilmoittautui kaikkiaan 15 nuorta, joista kymmenen kävi pajassa aktiivisesti. Kaikki ryhmän osallistujat olivat tyttöjä.

Paja kokoontuu vielä kaksi kertaa tammikuussa. Tuolloin nuoret kokoavat näyttelyn pajan aikana tekemistään töistä. Näyttely pystytetään huhtikuussa pääkirjaston aulaan.

Paja sai tälle syksylle 4000 euron apurahan Taiteen edistämiskeskukselta. Vihdin kunta jatkaa pajan rahoittamista: ensi syksynä Minä.olen! -paja käynnistyy yläkoululaisille Otalammella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat