Puheenaihe

Palomiehet keräsivät halvaantuneelle Jari Mönkköselle tuhansia euroja – "Ilahduttaa syvästi ja antaa voimaa arjessa jaksamiseen"

Jari Mönkkösen hyväksi toteutettu keräys tuotti lähes 8 000 euroa.

Pelastustieto

Entisen MM-tason telinevoimistelijan ja paloesimiehen Jari Mönkkösen hyväksi toteutettu keräys tuotti lähes 8 000 euroa. Keräyksen tuotoilla tuetaan kesällä 2016 halvaantuneen Mönkkösen kuntoutumista.

– Lämpimät kiitokset kaikille minua muistaneille. Rahallinen tuki auttaa perhettä ja minua kuntoutuksessa. Tässä tilanteessa valtavana apuna ovat olleet myös ihmisten lämpimät ajatukset ja yhteydenotot. Ne ilahduttavat syvästi ja antavat voimaa jaksamaan arjessa, totesi Mönkkönen kuulleessaan keräyksen tuloksen.

Hän luettelee pitkän listan tahoja, joille hän haluaa välittää kiitoksensa, mutta erityiskiitokset hän osoittaa entiselle esimiehelleen Arto Latvalalle, Tuusulan paloaseman 4-vuorolle, Uudenmaan pelastusliiton toiminnanjohtaja Pekka Vänskälle sekä Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja Ari Keijoselle.

Keräys toteutettiin syksyllä 2017 kahdessa Palopäällystöliiton tapahtumassa.

– Siihen nähden, että keräys toteutettiin nopealla aikataululla ja lipaskeräyksenä, on tulos mielestäni erinomainen, kommentoi palomestari Arto Latvala Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Idea keräyksen toteuttamisesta oli lähtöisin Latvalalta, joka on Jari Mönkkösen ystävä sekä esimies pelastuslaitokselta.

Latvala alkoi organisoimaan keräystä jo syksyllä 2016 ja pyysi projektiin mukaan myös Suomen Palopäällystöliiton, Suomen Voimisteluliiton sekä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen. Organisaatiot lähtivät projektiin mukaan kyselemättä.

– Mönkkösen keräys on mielestäni hieno osoitus alan arvojen mukaisesta toiminnasta ja yhteisöllisyydestä. Niin yksittäiset henkilöt kuin työvuorot ja sopimuspalokunnat ovat lähteneet mukaan ja osoittaneet tukensa Jarille, toteaa Suomen Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen.

Keräyksellä on ollut myös siinä mielessä hieno seuraus, että sen pohjalta on perustettu uusi yhdistys, joka mahdollistaa jatkossakin niin töissä kuin vapaa-ajalla loukkaantuneiden pelastusalan työntekijöiden sekä heidän perheidensä tukemisen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat