Paikalliset

Eerolan ryhmäpuutarhahanke Otalammelle on nyt jäissä

Rahoitus ja toteutus ovat edelleen avoinna.

Havainnekuva Otalammelle suunnitellusta Eerolan alueesta.

Havainnekuva/Teijo-Talot

Vihdin Otalammelle vuosia suunnitellun Eerolan ryhmäpuutarha-alueen rakentaminen on toistaiseksi jäissä.

– Luulen, että Eerolan ryhmäpuutarhahanke jää nukkumaan, arvioi tonttiasiamies Maria Männistö Helsingin kaupungin rakennusvirastosta.

– Syyt ovat moninaiset, mutta Eerolassa yksi syy ylitse muiden on se, että hankkeen ylimmän tason primus motor ei jatkanut työtään Helsingin kaupungin palveluksessa. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän siirryttyä muualle hanke menetti tärkeimmän tukijansa.

Maria Männistö kertoo, että suunnitelmat Eerolan alueen toteuttamiseksi ovat valmiit, mutta hankkeelle ei löydy investointirahaa.

– Helsinki panostaa nyt ensisijaisesti omaan asuntotuotantoonsa, hän tiivistää yleistilannetta.

Helsingin kaupungin omistamalle Otalammella olevalle Eerolan tilan alueelle on ollut tarkoitus perustaa kiinteistöyhtiömuotoinen ympärivuotiseen käyttöön rakennettavien vapaa-ajanasuntojen ryhmäpuutarha-alue.

Vihdin kunnanvaltuusto on hyväksyi vuoden 2014 tammikuussa asemakaavan Eerolan alueelle. Noin 25 hehtaarin suuruiseen ryhmäpuutarhaan osoitettiin paikat 127 palstalle ja mökille.

Rakennusoikeutta kullakin palstalla on kaavassa 50 kerrosneliömetriä, lisäksi alueeelle voitaisiin rakentaa tuhat neliötä yhteisiä tiloja.

Eerolan alue sijaitsee Vihdissä Salmen ulkoilumaastojen läheisyydessä noin 36 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Ryhmäpuutarhan alueen omistaa Helsingin kaupunki, mutta sen rakentaminen ja ylläpito on ollut tarkoitus järjestää ensisijaisesti yksityisellä rahoituksella.

Kaupungin tarkoituksena on ollut etsiä avoimella haulla toteuttaja, joka sitoutuisi suunnittelemaan ja rakentamaan noin 25 hehtaarin laajuisen ryhmäpuutarhan kokonaisuudessaan.

Helsingin kaupungin verkkosivujen mukaan projektinjohtopalvelua tarjoavan yrityksen hoidettavaksi on ajateltu viime vaiheissa muun muassa markkinointi, tulevien osakkaiden haku ja osakasyhteistyö, osakkaiden edunvalvonta-, rakennuttaja-, projektinjohto- ja työmaavalvontatehtävien hoitaminen, rakennusurakoiden kilpailuttaminen ja työmaan johtovelvollisuuksista vastaaminen.

Viime vuonna esitettyjen arvioiden mukaan kunnallisteknisistä ja muista perustamiseen liittyvistä töistä syntyisi kustannuksia noin 40 000 euroa kutakin ryhmäpuutarhan palstaa kohti.

Historiaa

Helsingin kaupunki suunnitteli Eerolan alueelle Laurintien varrelle ryhmäpuutarhaa jo 1980-luvun lopulla.

Suunnittelusta järjestettiin vuonna 1989 yleinen valtakunnallinen maisema-arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti ehdotus ”Eerolan kylä”.

Hanke ei kuitenkaan tuolloin toteutunut, koska siihen ei ollut taloudellisia edellytyksiä.

Ryhmäpuutarhan päivitetty yleissuunnitelma, joka perustuu voittaneeseen ehdotukseen, valmistui loppuvuodesta 2016.

Suunnitelmalla kaupunki vastasi ryhmäpuutarhapalstojen kasvaneeseen kysyntään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Eerolan ryhmäpuutarhalle Otalammelle haetaan toteuttajaa1.3.2017 10.05
Eerolan siirtolapuutarhahanke etenee Otalammella12.8.2014 08.48

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat