Urheilu

Miksi juuri nämä Leijonat olympialaisiin? Lue Marjamäen ja Lehtisen perustelut

Lauri Marjamäki.

Kari Pekonen

Suomen miesten jääkiekkojoukkue Pyeongchangin olympiaturnaukseen ilmoitettiin maanantaina. Yllätyksiä valinnoissa ei juuri ole.

Muutama merkittävä pelaaja oli jätetty pois EHT-turnauksista. Puolustaja Juuso Hietanen ei pelannut Helsingissä eikä Moskovassa, mutta pääsi kuitenkin olympiajoukkueeseen.

– Luotin, että Juuso tulee sieltä. Hänellä oli paha loukkaantuminen ennen Karjala-turnausta. Pikkuisen tuli jälkijunassa. Juuson kanssa juteltiin ja viestiteltiin. Viimeiset kymmenen peliä ovat olleet Hietaselta suoritustasolta kovaa luokkaa. Meidän tehokkain puolustaja viimeiseen kymmeneen otteluun, totesi Suomen joukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki.

– Syksyllä Hietanen ei ollut ehkä vielä parhaassa kunnossa. Viime viikkoina hän on ollut ihan meidän parhaita KHL–puolustajia. Päivän kunto täytyy olla kohdillaan ja ollaa ilmoitettu se pelaajille, kommentoi Hietasesta Suomen joukkueen GM Jere Lehtinen.

Jonas Enlund valittiin olympiajoukkueeseen vahvojen KHL-esitystensä myötä.

– Enlundin lahjakkuus on tiedetty. Loukkaantumisten takia hänellä on ollut viime vuosina huonoa säkää, mutta tällä hetkellä hän pelaa Sibirin ykköskentässä. Hän pelaa todella korkealla tasolla. Äärimmäisen voittava pelaaja, hyvä alivoimapelaaja. Haetaan sellaisia pelaajia, jotka ovat hyvässä iskussa, arvioi Marjamäki. 

– On ollut tällä kaudella ihan kärkipelaajia. Ollut suomalaisista paras pistemies, mutta pystyy pelaamaan monipuolisesti. Alivoimalla on fiksu pelaaja. Ylivoimaa pelaa kanssa isoja pelaajia. Voi käyttää ihan missä roolissa vaan. Kovan työn tehnyt loukkaantumisten jälkeen. Viimeisen kahden kauden aikana ei saatu häntä loukkaantumisten takia edes leiritykseen, totesi Lehtinen Enlundista.

Suomen sentteriosasto on selvillä.

– Petri Kontiola, Joonas Kemppainen, Jarno Koskiranta, Jani Lajunen. Kaikki neljä keskushyökkääjää oli meillä molemmat turnaukset. Me luotetaan heihin ja he luottavat meihin. Kontiola on selkeästi meidän ykköskapellimestari ylivoimassa. Kemppaista tullaan varmasti näkemään myös ylivoimassa. Kahdella muulla herralla on erikoisosaamista alivoimassa, Marjamäki sanoi.

Hietasen tavoin Sotshissa 2014 olympiapronssia voittaneelle Kontiolalle Marjamäki ennakoi vahvaa roolia. 
– Kontiola on pelannut hyvällä tasolla viimeiset kymmenen peliä. Hän on meidän varakapteeni. Hän innostuu ja on tosi motivoitunut. On tärkeä siellä kopissa. Toivon, että tuo oman persoonansa. Sen johtajuuden ja ylivoimaosaamisensa.

Oskar Osala ei pelannut EHT-turnauksissa, mutta pääsi olympiajoukkueeseen.

– Osalalla ja hänen seurallaan on ollut vaikea syksy. Osala pelaa nyt keskushyökkääjänä. Hänen vahvuutensa on kuitenkin monipuolisuus. Hänellä on laiturin tontti, sentterin tontti, ylivoima, alivoima, aloitukset, joista voittaa 70 prosenttia, Marjamäki sanoi.

Marjamäki muistutti, että Osala on kaksinkertainen KHL-mestari.

– Osala on voittaja. Hän on voittanut pari Gagarin Cupia. Siinä on paljon sellaista, mitä joukkue tarvitsee. 
Suomen joukkue Pyeongchangin olympiajääkiekossa:

MAALIVAHDIT

19 MV KOSKINEN Mikko 18.07.1988 Vantaa 201 87 L SKA Pietari, KHL
31 MV RÄMÖ Karri 01.07.1986 Asikkala 189 93 L Jokerit Helsinki, KHL
77 MV METSOLA Juha 24.02.1989 Tampere 177 73 L Amur Habarovsk, KHL

PUOLUSTAJAT

2 P LEHTONEN Mikko 16.01.1994 Turku 182 89 L Tappara Tampere
4 P KIVISTÖ Tommi 07.06.1991 Vantaa 186 89 L Jokerit Helsinki, KHL
5 P KUKKONEN Lasse 18.09.1981 Oulu 183 85 L Kärpät Oulu
18 P LEPISTÖ Sami 17.10.1984 Espoo 186 85 L Jokerit Helsinki, KHL
38 P HIETANEN Juuso 14.06.1985 Hämeenlinna 180 85 R Dynamo Moskova, KHL
42 P HEISKANEN Miro 18.07.1999 Espoo 182 83 L HIFK Helsinki
50 P KOIVISTO Miika 20.07.1990 Vaasa 184 88 L Kärpät Oulu
55 P OHTAMAA Atte 06.11.1987 Nivala 188 92 L Ak Bars Kazan, KHL

HYÖKKÄÄJÄT

12 H ANTTILA Marko 27.05.1985 Lempäälä 203 104 R Jokerit Helsinki, KHL
13 H JUNTTILA Julius 15.08.1991 Oulu 178 81 L Kärpät Oulu
20 H TOLVANEN Eeli 22.04.1999 Vihti 179 82 L Jokerit Helsinki, KHL
23 H KEMPPAINEN Joonas 07.04.1988 Kajaani 188 100 L Salavat Julajev Ufa, KHL
24 H LAJUNEN Jani 16.06.1990 Espoo 189 97 L HC Lugano, NLA
25 H ENLUND Jonas 03.11.1987 Helsinki 183 87 L Sibir Novosibirsk, KHL
27 H KONTIOLA Petri 04.10.1984 Seinäjoki 182 90 R Lokomotiv Jaroslavl, KHL
37 H PYÖRÄLÄ Mika 13.07.1981 Oulu 182 81 L SC Bern, NLA
40 H KOSKIRANTA Jarno 09.12.1986 Paimio 192 88 L SKA Pietari, KHL
62 H OSALA Oskar 26.12.1987 Vaasa 194 100 L Metallurg Magnitogorsk, KHL
65 H MANNINEN Sakari 10.02.1992 Oulu 170 71 L Örebro HK, SHL
70 H HARTIKAINEN Teemu 03.05.1990 Kuopio 186 91 L Salavat Julajev Ufa, KHL
81 H PELTOLA Jukka 26.08.1987 Tampere 184 84 L Tappara Tampere
86 H SAVINAINEN Veli-Matti 05.01.1986 Espoo 182 82 L Jugra Hanty-Mansijsk, KHL

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat