Puheenaihe

"Pyritään vastaamaan kysyntään" – takseilla piisaa kyytejä perjantaina

Takseilla on kysyntää perjantaina 2. helmikuuta.

Jorma Rinne / arkisto

Perjantain mielenilmaus teettää takseille töitä koko maassa.

Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueella toimiva Lähitaksi tiedottaa nettisivuillaan, että tilausvälitysyhtiö varautuu kasvavaan taksitarpeeseen.

Lähitaksi suosittelee mahdollisten puheluruuhkien vuoksi ennakkotilausten tekemistä.

– Kun on tällainen poikkeustilanne, niin taksiyrityksissä pyritään vastaamaan kysyntään. Kaikki mahdolliset autot otetaan liikenteeseen. Tämä tuleva poikkeustilanne joukkoliikenteeseen on ollut tiedossa hyvin etukäteen, kertoo puolestaan Suomen Taksiliiton tiedottaja Anne Jormanainen.

Hän arvelee, että monet hyödyntävät taksien ennakkotilauksia.

Pääkaupunkiseudulla metro ja raitiovaunut eivät kulje noin vuorokauteen perjantaina 2. helmikuuta. Bussit eivät pääosin kulje kello 3–18. Joitakin bussivuoroja kuitenkin ajetaan. Lähijunat ja Suomenlinnan lautta kulkevat.

VR:n kaukojuniin mielenilmauksen ei toistaiseksi tiedetä vaikuttavan. Matkahuollon kaukobussiliikenteestä ajetaan vain pieni osa.

Onnibusin liikenteeseen mielenilmaus vaikuttaa yhtiön tiedotteen mukaan vain yhdellä reitillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Perjantain jättilakko laajenee: Myös metro ja raitiovaunut pysähtyvät – "Kohtuutonta ihmisille"30.1.2018 08.52
Näin mielenilmaus vaikuttaa kaukobusseihin, Onnibusiin ja VR:n kaukojuniin30.1.2018 14.32
"Emme vastusta maan hallitusta, mutta..." – Näin Insinööriliitto perustelee osallistumistaan aktiivimallia vastustavaan mielenilmaisuun22.1.2018 19.02

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat