Paikallisurheilu

HaKin C-nuoret neljänsiä Suomi-sarjan finaaleissa

Lopputurnauksen saalis: voitto ja kaksi tappiota.

Harjun Kiekon C-nuorilta jäi tavoitteena ollut Suomi-sarjan mestaruus saavuttamatta viikonvaihteessa valtakunnallisessa lopputurnauksessa Rantasalmella.

HaKi voitti oman alkulohkonsa ensimmäisessä ottelussa Ylöjärveläisen Uplakersin maalein 3–8 (1–1, 2–7), mutta hävisi Kiimingin Kiekko-Poikien ja Oulunsalon K-Laserin Akatemia-joukkueelle 1–2 (0–0, 1–2).

Pronssiottelussa länsiuusimaalaiset kärsivät tappion Leppävirran Kiekon ja Suonenjoen Kiekko-Karhujen joukkueelle maalein 2–7 (0–2, 1–3, 1–2).

– Ensimmäinen ottelu oli hyvä, kertoi HaKin valmentaja Petri Manninen.

– Toisessa pelissä asetelmat olivat hyvät 1–0-tilanteessa. Toisessa erässä hyökkäsimme liian innokkaasti ja puolustus jäi heikoksi. Pelaajilta alkoi usko loppua, kun vastustaja teki maaleja ja me ei.

– Pronssiottelussa eväät oli jo syöty, kun emme saaneet mitä tavoittelimme. Pronssin menettäminen ei enää harmittanut niin paljon kuin toisen pelin tappio. Sen jälkeen pelaajien pettymys oli suuri.

Kausi oli elokuun alussa joukkueen valmentajaksi tulleen Mannisen mukaan hyvä.

– Kehityskäyrä oli hyvä, positiivinen kausi. Peli-ilme oli hyvä ja työteliäs. Pelasimme vauhdikasta kiekkoa.

Lopputurnaukseen pääsy tietää todennäköisesti sitä, että joukkue pelaa syksyllä taas Mestiksen karsinnoissa.

– Pois meitä ei ainakaan ole potkittu. Seura joutuu anomaan villiä korttia. Liitto päättää. Olen luottavainen, kertoi Petri Manninen.

HaKin pelaajien pisteet.

Uplakers-ottelu: Miska Hämäläinen 1+0, Juuso Harmanen 1+3, Teemu Rehmonen 0+1, Eetu Laine 3+1, Arttu Oksanen 1+2, Eevert Kulppi 0+2, Teemu Mettomäki 1+0, Elias Berg 1+0.

KKP/K-Laser Akatemia -ottelu: Arttu Oksanen 1+0, Juuso Harmanen 0+1.

Pronssiottelu LeKi-75/SuKiKaa vastaan: Teemu Mettomäki 2+0.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat