Puheenaihe

Poliitikko: Perustulosta tulisi Suomessa "nuorten miesten kotihoidontuki" – voisi olla jopa 1200 e/kk

–Monet näistä (syrjäytymisvaarassa olevista nuorista) hakevat Kelan nettipalvelusta toimeentulotukea elämiseensä. Jos kaikki ehdot tuesta poistettaisiin, perustulosta tulisi nuorten miesten kotihoidontuki, kirjoittaa puoluesihteeri Asmo Maanselkä (kd.).

Johanna Erjonsalo

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä pelkää, että vihreiden voimakkaasti ajamasta perustulosta tulee nuorten miesten kotihoidontuki.

– Ongelma syntyy kun ilman toisen asteen koulutusta, peruskoulupohjalta ponnistavalle 18-vuotiaalle yksinasuvalle perustulo antaisi yleisen asumistuen kanssa jopa 1 000–1 200 euroa käteen kuukaudessa, Maanselkä kirjoittaa blogissaan verkkojulkaisu Liberassa.

Maanselkä muistuttaa, että Suomessa on tällä hetkellä 70 000 syrjäytymisvaarassa olevaa, vain peruskoulun suorittaneita nuoria, joita ei ole tilastoitu työllisiksi, eläkeläisiksi tai varusmiespalvelusta suorittaviksi.

– Monet näistä hakevat Kelan nettipalvelusta toimeentulotukea elämiseensä. Jos kaikki ehdot tuesta poistettaisiin, perustulosta tulisi nuorten miesten kotihoidontuki.

– Ajan voisi työnhaun sijaan käyttää vaikka verkkopelien pelaamiseen.

Maanselän mukaan perustulo tarkoittaisi käytännössä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen muuttamista perustuloksi.

– Ero on ainoastaan siinä, että perustulo poistaisi työttömiltä kaikki aktiivisuus- ja työnhakuvelvoitteet. Perustulo korvaisi ne tukielementit, jotka edellyttävät aktiivisuutta.

Perustulon päälle maksettavissa tuissa kuten asumistuessa ei ole mitään aktiivisuutta vaativaa.

Niinpä 560 €/kk -perustulon päälle saisi automaattisesti 500 – 700 €/kk tuen asuinpaikasta riippuen.

– Perustulo ei olisi 560 €/kk vaan yhteensä 1200 €/kk ilman mitään aktiivisuusehtoa.

– Muuta merkittävää lisää nykyjärjestelmään perustulo ei tuo, Maanselkä kirjoittaa.

– Tukiviidakko on lähes entisensä perustulon jälkeen.

Puoluesihteeri Asmo Maanselän vuoden alussa julkaisema Kannustava perusturva -kirja pureutuu kannustinloukkuihin.

Kirjassa Maaselkä peilaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää Ruotsin ja Ison-Britannian järjestelmiin.

Maaselän ajatukset ovat saaneet kannatusta myös hallituspuolueiden poliitikkojen keskuudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat