Paikalliset

Nummelan Palloseuran edustusjoukkue pyrkii takaisin kakkosdivisioonaan

Nummelan Palloseurassa pyritään tekemään kaikki mahdollinen, jotta yleisö viihtyisi ja saisi hyviä kokemuksia tulevallakin kaudella.

Arkistokuva/Nina Paloheimo

Nummelan Palloseura teki viime kaudella debyytin II -divisioonaan. Vaikka paikka menetettiin kauden lopussa on selvää, että joukkue haluaa sarjaan takaisin.

– Kyllä se meidän sarjataso on. Maksoimme nyt oppirahoja, mutta suunta on selvä. Haluamme takaisin, kertoo edustuksen päävalmentaja Jan Nyberg.

Joukkue on uusiutunut jonkin verran viime vuodesta. Uusia kasvoja on nostettu A-junioreista täydentämään kokenutta joukkoa.

Nousu takaisin kakkoseen on täysin realistinen.

Jan Nyberg kertoo, että A-junioreita peluutetaan hyvinkin leveällä kirjolla myös edustuksen peleissä, sillä edustusjoukkueen lisäksi tavoitteet ovat korkealla myös muissa ikäluokissa.

– Tavoitteenamme on nostaa A- ja B-joukkueet valtakunnan sarjoihin ja siksi on tärkeää tasapainoilla peluuttamisen kanssa. Nuoret saavat hyvää kokemusta III divisioonasta, mutta myös A:n menestys on taattava. Kukaan pelaaja ei saa palaa loppuun tai loukkaantua liian peli- ja harjoitusmäärän vuoksi, Nyberg muistuttaa.

Joukkue on perusrungoltaan viime kauden kaltainen. Samalla kun nuoria kasvoja nostetaan joukkueeseen mukaan, ovat muutamat pelaajat, kuten Teemu Lintula ja Matti Keskinen jäähdyttelemässä jo uraansa.

Joakim Julie ja Niko Virtanen ovat muuttaneet opiskelujen takia toiselle paikkakunnalle. Viktor Limnell nähdään ensi kaudella ykkösessä EIF:n edustuksessa. Nyberg iloitsee Limnellin mahdollisuudesta näyttää osaamistaan paria sarjatasoa ylempänä.

Nyberg toteaa ykskantaan, että nousu takaisin kakkoseen on täysin realistinen ja myös joukkueen kauden tavoite.

Vaikka nuorennusleikkausta onkin tehty, on joukkueessa hyvä määrä kokemusta. Uusi kapteenisto on valittu ja Nyberg kertoo kuuntelevansa kokeneita pelaajia herkällä korvalla. Uuden trion muodostavat Oskari Kokkila, Jyri Niskanen ja Joona Karjala.

– Kapteenistoon saimme nyt hyvän läpileikkauksen joukkueesta ja tottakai jo pidempään pelanneiden jätkien näkemykset ovat arvokkaita, Nyberg kertoo.

Hän toivoo, että viime kauden katsojat palaisivat tulevalle kaudelle kannustamaan joukkuetta nousuun.

– Viime vuosina on kotikentällä ollut hienoa pelata, kun yleisö on ollut mukana. Me kyllä pyrimme tekemään kaikkemme, että yleisö viihtyisi ja saisi hyviä kokemuksia tulevallakin kaudella. Olemme tehneet talven kovasti työtä talven aikana.

Samalla kannalla ovat NuPS:n kokeneempi kaarti Karri Karjalainen ja Jyri Niskanen.

Miehet kiittelevät uusia tulokkaita hyvästä motivaatiosta ja innosta. Myös pelaajien mielestä sekoitus nuorempaa ja kokemusta on hyvä lähtökohta kauteen.

Vaikka valmentajan kanssa on tehty töitä jo vuosia, ei futis tunnu rutinoituneelta. Ja lienee syytä uskoa, sillä molemmilla on pitkä kokemus NuPS.sta ja valmentajastaan Jan Nybergistä.

– On ollut hienoa huomata miten myös valmentaja kehittyy yhteisellä matkalla meidän lisäksemme. Nyba huolehtii osaltaan, että vaikka olemme pitkään yhdessä ollut joukkue, emme jää kiinni rutiineihin, vaan osaamme uudistua sopivasti. Se pitää motivaatiota yllä.

Miehet uskovat, että opit viime kaudelta kantaa tulevalla kaudelle ja nousu II -divisioonaan on selkeä tavoite.

– Olemme sopiva sekoitus nuoria, nälkäisiä ja kokeneita, he summaavat.

NuPs kotipelit

20.4. Toukolan Teräs

11.5. EPS

25.5. Käpä/United

8.6. FC Espoo 2

29.6. PuiU

3.8. SexyPöxyt

10.8. HJK/Lasalo

24.8. EIF/Akademi

7.9. HooGee

22.9. HerTo

29.9. PK-35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat