Paikalliset

Vihti Golf avattiin jälleen ensimmäisenä kenttänä Suomessa

Avajaisviikonloppuna lasketeltiin, hiihdettiin ja pelattiin golfia!

Vihti Golfin jäsen Jussi Partanen oli avaamassa golf-kautta torstaina 12.4.

Vihti Golf

Golf-kentät käyvät aina keväisin kovaa taistoa, että mikä kenttä avataan ensimmäisenä. Toistaiseksi Vihti Golf on ollut tässä kilpailussa lyömätön ja Vihti Golfin kenttä avataan aina ensimmäisenä.

– Meillä on hyvä tieto-taito kentän aikaiseen avaamiseen jo 20 vuoden ajalta, toteaa Vihti Golfin toiminnanjohtaja Sami Varelius.

– Vihti Golfin kenttä on avattu aikaisimmillaan 26.2. ja myöhäisimmillään 22.4. Tämä kuvaa hyvin sitä, miten kevään tulo vaihtelee eri vuosina maassamme. Tänä vuonna kenttä avattiin vasta torstaina 12.4. mikä on Vihti Golfin historian toiseksi myöhäisin avaamisajankohta.

Vihti Golf on uudistanut ilmettään ja toimintaansa tälle kaudelle. Tarkoituksena on tehdä kentästä todellinen Resort-kenttä missä pelaajat viihtyvät.

– Hintataso on myöskin maamme edullisin, mikä on omiaan poistamaan golfin elististä mainetta. Golf on tänä päivänä tullut koko kansan lajiksi, vaikka mielikuva on vielä lajia vähemmän tuntevilla, että tämä olisi elistinen harrastus, huomauttaa toiminnanjohtaja Varelius.

– Vihti on nähtävä aktiivisena golf-pitäjänä, sillä Ojakkalassa toimii kaikille avoin Resort-kenttä Vihti Golf ja Jokikunnalla on osakaskenttä Hillside Golf.

Tällä kaudella Vihti Golf tarjoaa edun kaikille golfin aloittajille. Aloittelijat pelaavat koko kauden ilmaiseksi Vihdissä, jolloin ensimmäisenä kesänä pääsee kunnolla mukaan lajin pariin.

– Edun arvo on 499 euroa ja siten merkittävä kädenojennus kaikille harrastustaan aloittaville.

– Lapsille on tarjolla kivoja Pikku-Tiikerit kursseja, jotka menevät kerran viikossa. Aivan perheen pienimmät tenavat voivat tulla mukaan kursseille vanhempien kanssa, Warelius vinkkaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat