Puheenaihe

Harkimo: Suomea uhkaa 700–1000 miljoonan euron uusi lasku sotesta – voi olla "huomattavasti suurempikin"

Kansanedustaja Harry Harkimo (kok.) epäilee sote-uudistuksen mielekkyyttä, jos pelkästään henkilöstön palkankorotukset tuovat vuosittaisen miljardin euron lisälaskun.

Jouni Lampinen

Kansanedustaja Harry Harkimo (kok.) kirjoittaa sunnuntain Savon Sanomien blogissaan, että palkkaharmonisointi voi kaataa soten.

Harkimo on käyttänyt kirjoituksessaan KT Kuntatyönantajien laskelmia. Kahden vuoden takaisen arvion perusteella sote-henkilöstön siirtyminen kunta-alalta maakuntiin sekä niiden liikelaitoksiin ja yhtiöihin nostaisi palkkoja enimmillään yli 700 miljoonaa euroa vuodessa, riippuen siitä mille tasolle palkat harmonisoidaan.

Tuoreen arvion mukaan kokonaissumma voi olla "huomattavasti suurempikin" – KT ei esitä lukuja, mutta Harkimo kirjoittaa pyöreästä miljardista eurosta.

– Jos näin käy, pitää kaikkien tajuta, että koko uudistusta ei kannata tehdä. Tuolla rahalla saa jo niin paljon lääkäreitä, hoitajia ja laitteita, että systeemi saadaan toimimaan ilman mitään uudistusta, Harkimo kirjoittaa.

Palkkaharmonisoinnin eli uudelle työnantajalle siirtyvän henkilöstön palkkaerojen poistaminen matalampia palkkoja korottamalla perustuu voimassaoleviin lakeihin. Asiasta on olemassa myös maaliskuussa annettu työtuomioistuimen ratkaisu jutussa, jossa kuntayhtymä oli maksanut eräille fysioterapeuteille muita korkeampaa palkkaa samasta työstä.

Tuomioistuimen päätöksen mukaan liikkeen luovutuksen seurauksena eri tahoilta tulleiden työntekijöiden palkkaerot pitää poistaa kohtuullisessa ajassa – matalampia palkkoja korottamalla.

Kuntatyönantajien mukaan koko sote-uudistuksen kannattavuutta uhkaavaa palkankorotuspainetta voidaan vähentää vain säätämällä palkkojen harmonisoinnista lailla. KT:n mallissa pelattaisiin siirtyvän henkilöstön tehtävän vaativuutta koskevalla palkanosalla.

– Jos palkanosien järjestely tehdään heti 1.1.2020 maakuntaan siirtyessä, KT:n käsityksen mukaan niin sanottua tasapuolisen kohtelun ongelmaa ei tule. Jos näin toimitaan, saadaan korotuksiin ainakin hallittava mittaluokka, Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen sanoo.

Harkimo kysyy blogissaan, miten KT:n esittämä laki voidaan saada läpi ennen kesäkuuta, kun sitä ennen pitää äänestää uusista valinnanvapauslaeista.

Jalonen uskoo, että heidän esittämänsä laki kyllä vielä ehtii mukaan pakettiin, jos maan hallitus sen esitykseensä ottaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat