Puheenaihe

Kiinasta tilatuissa tavaroissa yllätyksiä – Yle: Lyijyä ja jopa ulostetta kasvoille

Vaikka pakettien lajittelu on pitkälti automatisoitua, tarvitaan prosessissa myös satoja ihmisiä – paitsi lounastauolla, jolloin logistiikkakeskus hiljenee.

Johanna Erjonsalo

Kiinasta tilatuissa tavaroissa voi piillä ikäviä yllätyksiä ja kasvoille voi päätyä feikkimeikkien kautta jopa lyijyä. Ylen MOT tilasi Kiinasta meikkejä testattavaksi. Tullilaboratorion testeissä selvisi, että yksi tuote sisälsi muun muassa lyijyä. Tilatut tuotteet olivat huulipunia ja korostusvoiteita.

Osassa tuotteissa ei ollut lainkaan ainesosaluetteloa, ja yhden tuotteen luettelossa ei mainittu, että tuote sisältää vaarallista lyijyä. Yksikään testatuista tuotteista ei sisältänyt bakteereja raja-arvioita ylittäviä määriä.

Viranomaiset testaavat normaalisti myyntiin tulevaa kosmetiikkaa, joten yksityishenkilöiden ulkomailta tilaamat tuotteet eivät päädy viranomaisten testeihin. MOT kertoo, että viime vuonna tehdyn valvonnan mukaan lähes puolet maahantuoduista kosmetiikkatuotteista ei täyttänyt lainsäädännön vaatimuksia.

Yle uutiset on kertonut aiemmin kuinka Yhdysvalloissa takavarikoitiin feikkimeikkejä, jotka sisälsivät muun muassa ulostetta.

Piraattituotteet paljastuivat, kun meikkejä käyttäneet ihmiset ottivat yhteyttä kosmetiikkayhtiöihin ja valittivat ihottumista ja kyhmyistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat