Paikalliset

Elämyksellinen perinnepäivä on Vanjärvellä lauantaina 9.6.

Valtakunnallisena Avoimet kylät -päivänä lauantaina 9.6. Vanjärvellä järjestetään jo kolmannen kerran perinnepäivä.

Tällä kertaa elämyksellistä päivää vietetään klo 11–15 kartanon entisen torpan, Ali-Hietalan, upeasti säilyneessä pihapiirissä.

Siellä saa kokeilla käsikivillä jauhamista, voin kirnuamista ja vaikka puujaloilla kävelyä. Voi tutustua lato- ja aittamuseoon suurine kivimankeleineen, ihmetellä käsityötaitajien puuhia, nauttia liiterikahvion antimista ja ihastella hienoa näköalaa. Lapset saavat tehdä ja uittaa kaarnaveneitä.

Mainio tapa saapua perille on lähestyä torppaa kävellen vanhaa kylätietä pitkin – vielä 50-luvun alussa kaikki liikenne kirkonkylästä Vanjärvelle kulki tämän torpan pihapiirin halki.

Tarjolla on kaksi opastettua kävelyä, lähdöt klo 10.45 ja 12.45 osoitteesta Vanjärventie 141, autot saa jättää pihaan (koskee myös omatoimikävelijöitä koko päivän). Reitti on noin puolentoista kilometrin pituinen.

Tapahtumapaikalle (Hietalantie 54) pääsee autolla perille asti, mutta paikoitustilaa on rajoitetusti, joten kimppakyytejä suositellaan.

Tapahtumaan ei ole pääsymaksua. Avoimet kylät -opasteet ohjaavat paikalle sekä Vanjärventieltä (kävelijät) että Jokikunnantieltä (autoilevat ja pyöräilevät).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat