Paikalliset

Vihdin museo kiihdyttää autourheilun maailmaan

"Näyttelyn palkintopallilla kuka tahansa voi olla voittaja, pokaali kädessä tottakai", Vihdin museoamanuenssi Matti Mäki esittelee. 

Muistatko vielä rallicross-kilpailut Nummelan lentokentällä ja vauhdikkaat ajelut kartingradalla? Vihdin Urheiluautoilijat ja Vihdin museo toteuttivat yhteistyössä näyttelyn, jossa voi haistaa kumin ja kokea ralliratojen tunnelman uudestaan. Näyttely avattiin yleisölle 24.5. ja se on avoinna elokuun loppuun saakka.

– Näyttely on siitä poikkeuksellinen, ettei siellä ole yhtäkään museon omaa esinettä, museonjohtaja Heidi Tammelin kertoo. Kaikki tavarat ovat harrastajien ja jäsenten omaisuutta. Vitriineissä lepää pokaaleja 70-luvulta nykyaikaan, ja kävijä voi selvittää erilaisten varikkolippujen merkityksiä ja ihastella värikkäitä ajopukuja.

– Ei tarvitse olla autourheilun harrastaja, jotta saisi tästä jotakin irti, Tammelin sanoo. Kävijä voi poseerata palkintopallilla pokaali kädessä tai halutessaan myös perehtyä autourheilun historiaan. Näyttely tarjoaa myös alan harrastajille herkullisia nostalgiaporkkanoita, kuten vanhoja julisteita rallikilpailuista ja pienoismalleja kilpa-autoista.

– Näyttelyssä tutustutaan myös potkulautailuun, Tammelin kertoo.

70-luvulta lähtien Vihdin Urheiluautoilijat pitivät vuosittain koko perheen potkulautakilpailuja aina 2000-luvulle saakka. Näyttelyn innoittamana ja ViHUA:n 50-vuotisjuhlan kunniaksi yleisön rakastamat potkulautakilpailut aiotaan pitää vielä kerran elokuun puolella.

– Jos alkuperäiset osallistujat eivät enää jaksa potkia, houkuttelemme nuorison mukaan, Tammelin nauraa.

– Näyttely vie autourheilufanit takaisin ViHUA:n kulta-ajalle 70- ja 80-luvulle, Vihdin UA:n puheenjohtaja Mika Ahonen kertoo. Hän nimeää omaksi suosikikseen näyttelystä historian havinaa henkivät julistekuvat 70-luvun ralleista. Niihin aikoihin kisoille syntyi nimi Viuhahdus, joka toimii myös näyttelyn nimenä.

– Harva tietää, mutta nimi on todella syntynyt Irwin Goodmanin kappaleesta, Ahonen naurahtaa. Kappale oli soinut radiosta, kun järjestäjät miettivät kuumeisesti nimeä rallikisoille.

Vuonna 1993 Nummelan lentokentällä järjestettiin viimeiset jokamiehen rallicross-kilpailut, mutta ympäristösyistä lakkautetut kilpailut jättivät jälkensä Vihdin historiaan. Jäsenmäärä on ViHUA:ssa pienentynyt alle kahteensataan, mutta Ahosen mukaan nuoret ovat nykyään yhdistyksen kantava voima.

– Koen, että olemme tällä hetkellä ennen kaikkea nuorisoseura, Ahonen kertoo. Siksi näyttelyssä näkyy vahvasti myös karting-autoilu, joka vetää harrastajia Vihtiin kauempaakin.

– Suosittelen tapahtumarikasta kartingia kaikille, nuorisosta varttuneemmallekin väelle, Ahonen rohkaisee. Jos nopeatempoinen laji ei kuitenkaan innosta, voi autoja tyytyä ihailemaan Vihdin museossa.

ViHUA:n näyttely on avoinna Niuhalan vanhalla kansakoululla (Kirkkoniementie 4) 24.5.-26.8.2018. Aukioloajat ti-pe 12-16 ja su 12-15.

Vihdin UA ry

Vihtiläinen urheiluautoiluyhdistys, jonka voimin ylläpidetään kartingrataa 25-tien tuntumassa Vihdin Nummelassa.

VihUA perustettiin vuonna 1968, josta lähtien se on vaikuttanut monipuolisesti autourheilukentällä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Vihdin kartingradalla on kilpailtu vuosien saatossa Pohjoismaiden mestaruus, SM- kuten myös Cup- ja harrastesarjojen kilpailuja.

Järjestää erilaisia kilpailuja ympäri vuoden.

Jäsenmäärä noin 170 henkeä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat