Paikalliset

Soitto kehittyy soittamalla – Salaojittajat on Nuorten työpajassa perustettu bändi

Salaojittajat on kolmen nummelalaisen nuoren miehen muodostama bändi.

Hopeapukuinen nuorukainen työnnetään ostoskärryissä Vihdin Kierrätyskeskuksen myymälään. Nuori mies hörppii kahvia sohvalla mallinuken kanssa ja ajelee lelukuormurilla pitkin lattiaa. Myyjä heristää hänelle sormea.

Mies laulaa olleensa ennen paha ihminen, mutta olevansa nykyään hyvä ihminen.

Hyvä ihminen -kappaleen video on julkaistu Youtubessa ja sitä on katsottu jo kuutisensataa kertaa. Kappale on Salaojittajat-bändin, joka kertoo olevansa iloisesti yllättynyt katsojien määrästä.

Video Hyvä ihminen -kappaleeseen on tehty Vihdin Nuorten työpajassa. Myös itse bändi on perustettu samassa paikassa.

Jos tekee jotain uutta, kyllä siitä aina on hyötyä.

Nuorten työpajassa etsitään nuorelle omaa polkua elämässä eteenpäin: haetaan työ- tai opiskelupaikkaa sekä parannetaan yleisiä elämänhallinnan taitoja. Työpaja on tarkoitettu 18-29-vuotiaille vihtiläisille, jotka ovat vailla opiskelu- tai työpaikkaa.

Nuorten työpajan bändi pistettiin pystyyn viime vuonna. Salaojittajiin kuuluvat laulaja Elmo Myllyoja, kitaristi Karri Remahl ja basisti Mikko Råmark.

– Nuorten pajalla oli musisoitu ja siitä se sitten lähti. Tuli idea, että miksei perustettaisi samantien bändiä, Myllyoja kertoo.

Myllyoja ja Råmark sanovat harrastaneensa musiikkia hyvin pienimuotoisesti aiemmin, eikä kummallakaan ole aikaisempaa bändikokemusta. Remahl puolestaan kertoo, että hän on soittanut jo vuosien ajan kitaraa ja että hänellä on jonkin verran kokemusta bändissä soittamisesta jo entuudestaan. Hän kertoo myös äänitelleensä kotioloissa.

– Kun on vasta aloittanut, on tärkeätä, että pääsee soittamaan kimpassa, Råmark miettii. – Soitto ei siitä kehity, jos ei sitä pääse tekemään.

– Koko ajan oppii uutta, Myllyojakin toteaa.

Bändi kertoo soittavansa perusrockia ja punkia.

Aiemmin bändi harjoitteli kerran viikossa, mutta nyt yhteisharjoitukset ovat olleet tauolla. Tämä johtuu onnellisesta käänteestä: Myllyoja nimittäin sai työpaikan ja on alkuun saanut selvitellä työvuorojaan.

Myllyoja ei enää olekaan mukana Nuorten työpajan toiminnassa. Hänen tarinansa on kannustava esimerkki, sillä Myllyoja sai ensin puoleksi vuodeksi paikan Vihdin Kierrätyskeskukselta ja nyt hän on työllistynyt yksityiselle sektorille.

– Nuorten työllistyminen on vaikeata, Myllyoja harmittelee. Siksi hänestä on hyvä, että tarjolla on mielekästä tekemistä. Tämä pätee niin työpajaan kuin bändiharrastukseen.

– Tekeminen on aina parempi kuin se, että jää kotiin makaamaan sohvalla, myös Råmark sanoo ja jatkaa: – Paja on toiminut tosi hyvin elämänhallinnan tukena. Se on ollut kyllä hyvä paikka.

Kolmikko uskoo, että soittoharrastuksesta voi olla hyötyä myös tulevaisuudessa. Soittaminen kun opettaa monenlaisia asioita.

– Ja jos tekee jotain uutta, kyllä siitä aina on hyötyä, Myllyoja toteaa.

 

Salaojittajat

Salaojittajat-yhtye on perustettu Nuorten työpajassa. Elmo Myllyoja laulaa, Mikko Råmark soittaa bassoa ja Karri Remahl kitaraa. Kappaleita tekevät kaikki.

Myllyoja, Råmark ja Remahl ovat kaikki nummelalaisia.

Youtubessa on julkaistu bändin ensimmäiset kappaleet Hyvä ihminen ja Ootsä ottanut mun herajuomat? Hyvä ihminen -kappaleeseen on kuvattu video, jossa näkyy esimerkiksi Vihdin Kierrätyskeskusta ja Nuorten työpajaa.

Bändi miettii, että omien kappaleiden lisäksi yhtye voisi soittaa cover-biisejä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat