Paikalliset

Mikä vaikuttaa tuulivoiman hyväksyttävyyteen? – Vihdin kunnan ympäristöpäällikkö Sari Janhunen väitteli tohtoriksi

Sari Janhunen on tutkinut tuulivoiman paikallisen hyväksyttävyyden rakentumista.

Maija-Liisa Nyman

Ihmisen suhde paikkaan ja osallistumismahdollisuus päätöksentekoon vaikuttavat merkittävästi tuulivoiman hyväksyttävyyteen. Tähän johtopäätökseen Sari Janhunen on tullut väitöstutkimuksessaan.

Toukokuun alussa Vihdin kunnan ympäristöpäällikkönä aloittanut Janhunen väitteli perjantaina filosofian tohtoriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Väitöstutkimus kuuluu energiatekniikan alaan ja siinä Janhunen selvitti tuulivoiman paikallista hyväksyttävyyttä.

– Kiinnostus lähti siitä, että Lappeenrantaan tuli tuulipuisto. Kiinnostuin siitä, miten voimakkaasti tuulivoimaan suhtauduttiin, Janhunen kertoo.

Mielipidekyselyissä tuulivoima on yleensä yleisesti hyväksytty energian tuotantomuoto, jonka osuutta haluttaisiin jopa lisätä. Paikallisia hankkeita ihmiset kuitenkin usein vastustavat.

– Kansainvälisesti tuulivoiman hyväksyttävyyttä oli tutkittu jo vuosikymmeniä, mutta silloisen päivätyöni kautta kiinnostuin pohtimaan suomalaisia erityispiirteitä. Suomalaisten luontosuhde on erityinen, ja maamme on harvaan asuttua, Janhunen kertoo tutkimuksen taustoista. Tutkimusta aloittaessaan nykyinen ympäristöpäällikkö työskenteli Lappeenrannan kaupungin ympäristötarkastajana.

Sari Janhunen teki tutkimustaan pääosin apurahalla ja aikaa tutkimuksen tekoon kului viitisen vuotta.

Tutkimusta tehdessään Janhunen asui Lappeenrannassa, mutta väitöstutkimuksessaan hän tutkii suhtautumista tuulivoimaan myös muilla paikkakunnilla. Tutkimuksessaan Janhunen käytti erilaisia menetelmiä haastatteluista tilastollisiin menetelmiin.

Hankkeiden hyväksyttävyyttä tarkasteltiin eri yhteisöissä ja myös siten, ettei vastanneilla henkilöillä ollut aitoa suhdetta paikkaan.

Janhusen tutkimustulosten mukaan paikallinen hyväksyttävyys tuulivoimaa kohtaan rakentuu muun muassa ottamalla huomioon alueen ihmisten tunteet ja odotukset.

– Hankkeiden rakentamisessa tulisi varata riittävästi aikaa ja resursseja jalkauttaa yhteisön kuuleminen ja vaikuttamisen mahdollisuudet juuri siellä, minne uutta hanketta ollaan tuomassa.

Janhunen kertoo tavoitelleensa tutkimuksessaan käytettävyyttä, uuden tiedon tuottamista käytännön tarpeeseen. Hän oli pitkään pohtinut, kuinka ympäristön kannalta kestäviä tai ilmastonmuutosta hillitseviä hankkeita voitaisiin saada paremmin hyväksyttäväksi. Tutkimuksessa tämä näkökulma oli kuitenkin hylättävä, ja tavoitteena oli syvällisen ymmärryksen löytäminen ilman sidonnaisuutta mihinkään kehittämisnäkökulmaan.

Janhunen uskoo tutkimuksesta olevan hyötyä erityisesti ilmastonmuutostyössä – ja myös muualla kuin energiatuotannon hankkeissa.

– Ihmisten asenteisiin liittyvä näkökulma tulisi nostaa tekniikan rinnalle aina kun otetaan uusia, monesti abstrakteja asioita käyttöön ja toivotaan käyttäytymisen muutoksia. Asukkaat ovat tyypillisesti melko passiivisia, ja vaatii päätöksentekijöiltä viisautta löytää tapoja oikea-aikaiseen aktivointiin, summaa Janhunen.

Determinants of the local acceptability of wind power in Finland -väitöskirja on julkaistu yliopiston Acta Universitatis Lappeenrantaensis -tutkimussarjassa numero 796 ja se on luettavissa Lappeenrannan teknillisen yliopiston LUTPub-tietokannassa.

Lisää aiheesta

"Haluan tehdä työtä, jonka koen tärkeäksi" – Sari Janhunen on Vihdin kunnan uusi ympäristöpäällikkö2.6.2018 06.55

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat