Paikalliset

Vihtiläisyrittäjä teki pitkän uran kartingin parissa: Pekka Pirkola antoi Mika Häkkisen uralle vauhtia

Pekka Pirkola oli aikoinaan vaudittamassa muun muassa Mika Häkkisen uraa.

Vesa Valtonen

Vihtiläinen Pekka Pirkola työskenteli autourheilun ja erityisesti kartingin parissa yli 40 vuotta, josta 33 vuotta karting-kauppiaana.

Uralla tulivat hyvin tutuiksi Keke Rosberg, Mika Häkkinen, Nico Rosberg – ja monet muut. Keskiviikkoiltana näistä vaiheista oli mahdollisuus kuulla harvinaisia herkkupaloja Vihdin museolla Vihdin Urheiluautoilijoiden 40-vuotisen toiminnan juhlanäyttelyn keskellä.

Autourheiluun Pekka Pirkola hurahti vuonna 1966. Hän innostui rallista ja tarkoituksena oli aloittaa harrastus kaverin Alfa Romeon vauhdissa. Viime tipassa Alfa paljastui katsastamattomaksi. Ei hätää; Pirkola lähti elämänsä ensimmäiseen ralliin Volvo Amazonilla.

– Isä ei siitä oikein pitänyt, mutta tuloksena oli kolmossija.

Mikroautolla hän oli ajellut ensimmäisen kerran Otalammella 1960-luvun alussa.

–Kura lensi ja se oli tehokas peli.

Kipinä oli syttynyt. Pikkuveli Pasi osti satakuutioisen käytetyn A-luokan kartingauton ja vähän myöhemmin ajokkina oli 125-kuutioinen vaihteellinen kartingauto. Eräässä vaiheessa Pekka Pirkola kuuli, että Keke Rosberg oli myymässä kartingkalustoa.

– Ostin kalustoa ja aloitin ajamisen A-luokassa.

Täyteen vauhtiin Pekka Pirkolan kartingyrittäjyys pääsi vuonna 1973, jolloin hän osti kahden kaverinsa kanssa Keimola Racingin kartingosaston.

– Oli moottoreita ja kalustoa, ja me kaikki kolme halusimme ajaa. Se ei ollut käytännössä mahdollista, joten sovimme ratkaisun tekemisestä Bembölen kisassa. Meistä kolmesta parhaiten sijoittuva jatkaisi ajamista. Minä sitten jatkoin, Pirkola kertoi.

Pirkolan ja yhtiökumppaneiden yritys FK-Racing alkoi menestyä. Lajin harrastajille tulivat hyvin tutuksi Finnkart -rungot, joita valmistettiin vuosien varrella noin tuhat kappaletta.

Pirjo-vaimo on varmaankin muuttanut pois.

Keke Rosbergista tuli vuosien varrella Pekka Pirkolan kaveri.

– Kerran jälleen oltiin menossa saunaan Rosbergien kotiin, mutta sisällä odottikin yllätys: asunto oli tyhjä. Keke kommentoi, että Pirjo-vaimo on varmaankin muuttanut pois. Lauteet olivat tallella, joten me saunoimme, Pirkola paljasti.

Keimolan moottorirata suljettiin vuonna 1978, jolloin Pirkolan yritys osti Vihdin kunnalta tilat Otalammelta.

– Vesi tuli katosta läpi, mutta lopulta tiloista tuli hyvin käyttökelpoiset.

– Keimolan loppuaikoina radalla oli paljon nuoria ajamassa, muun muassa Mika Häkkinen. Neuvottelimme Häkkisen perheen kanssa yhteistyöstä, joka sitten alkoikin.

Pirkola muistelee erästä aamua, jolloin Mika Häkkistä lähdettiin aamuviideltä viemään kartingkisoihin Ruukkiin lähelle Oulua.

– Pyysimme Mika kertomaan vitsejä. Jyväskylän paikkeilla hän aloitti ja kertoikin niitä sitten perille saakka.

Mika Häkkinen pääsi 14-vuotiaana ajamaan Junnu-EM -kisaa Michael Schumacherin isän RolfSchumacherin ylläpitämällä radalla. Kisa oli joukkuekisa, jossa suomalaiset menestyivät parhaalla mahdollisella tavalla.

Lavalissa järjestetyssä kisassa Mika Häkkinen näytti kyntensä niin, että italialaiset esittivät vastalauseen. Tehtaan moottori avattiin ennen finaalia ja kaikki oli kunnossa.

– Finaalissa muuan kuski ajoi tahallaan Häkkisen päälle. Kyseessä oli hänen läpimurtokisansa, Pirkola taustoitti.

Vuonna 1987 Mika Häkkinen oli siirtymässä Formula Fordeihin. Näihin aikoihin Keke Rosberg oli kysellyt Pekka Pirkolalta mielipidettä potentiaalisista kuskeista. Pirkola kertoi mielipiteensä ja pian Rosbergista tuli Häkkisen manageri.

Pekka Pirkola kertoi keskiviikkona, että erityisesti Japanissa Mika Häkkisen suosio on ollut niin mahtava, että sitä ei Suomessa tajuta.

– Kerran Siippoon Nesteellä oli kaksi japanilaista, jotka välttämättä halusivat nähdä SYP:n entisen bussin, joka meillä oli aikoinaan varikkoautona.

Turistien toive toteutui – he saivat nähdä vanhan varikkoauton ja Mika Häkkisen lepopaikan autossa.

Töölön kisahallissa pidettiin viimeinen autonäyttely vuonna 1973. FK-Racing varasi paikan ja messuosaston rakensi vihtiläinen Jaakko Hätönen. Osastolla oli näytteillä Keke Rosbergin auto.

Keke räjähti mahtavaan nauruun!

– Keke piti osastosta ja kysyi, että voisiko Hätönen rakentaa portaat hänen kotiinsa – kunhan Keke saa siihen riittävästi rahaa.

Näin sovittiin.

Vuonna 1997 Nico Rosberg oli ajamassa Vihdin FK-radalla. Tällöin Pekka Pirkola kysyi Keke Rosbergilta, että onko nyt riittävästi rahaa niiden portaiden rakentamiseen.

– Hetken muistelun jälkeen Keke räjähti mahtavaan nauruun!

Itse kisassa Nico Rosberg ei menestynyt, sillä kaikki halusivat ehdoin tahdoin voittaa Rosbergin, joka ”taklattiin”.

– Pitäisi varmaan laittaa ajopuvun selkään nimeksi ”Virtanen” niin Nico saisi ajaa rauhassa, Pekka Pirkola kertoi Keke Rosbergin tokaisseen.

Jatko onkin sitten autourheilun suomalaista menestystarinaa.

Viuhahdus – autourheilu Vihdissä 1968-2018 -näyttely on avoinna Niuhalan vanhalla kansakoululla (Kirkkoniementie 4) 26.8.2018 asti ti-pe kello 12-16 ja su 12-15. Lisätiedot Vihdin museo (09 4258 3185 tai [email protected]).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat