Puheenaihe

Everstiluutnantille sakkoja liiasta alkoholinkäytössä itsenäisyyspäivänä Afrikassa – "Menetti operatiivisen toimintakuntonsa"

OIKEUS Afrikassa kriisinhallintatehtävissä toiminut everstiluutnantti käytti oikeuden mukaan itsenäisyyspäivänä 2014 liikaa alkoholia ja kävi käsiksi alaiseensa. Toisen upseerin osalta syytteet etniseen taustaan viittaavista kommenteista hylättiin.

Kuvituskuva

arkisto/ilpo kekki

Helsingin hovioikeus antoi keskiviikkona kahta upseeria koskevan tuomion miesten käyttäytymisestä kriisinhallintatehtävässä Keski- Afrikassa.

Oikeus tuomitsi everstiluutnantin liiallisesta alkoholinkäytöstä palvelusrikoksesta sakkoihin. Mies oli esiintynyt päihtyneenä sotilasalueella itsenäisyyspäivänä 2014 ja menettänyt tilanteessa oikeuden mukaan "operatiivisen toimintakuntonsa".

Lisäksi hän oli laiminlyönyt käyttäytyä asiallisesti käytyään käsiksi alaiseensa. Hovioikeus tuomitsi miehen 1 260 euron sakkoihin.

Everstiluutnantin katsottiin myös jättäneen esimiehenä puuttumatta käskyn alla olevien alkoholinkäyttöön. Tältä osin syyte hylättiin.

Tapahtumat ajoittuvat vuosille 2014–2015.

Toinen upseeri vapautui syytteistä kokonaan.

Hovioikeus hylkäsi ryhmänjohtajana toimineen kapteeniluutnantin syytteen palvelusrikoksesta.

Syytteen mukaan upseeri oli laukonut alaisenaan toimineesta sotilastulkista etniseen alkuperään viittaavia kommentteja. Teoillaan mies oli syytteiden mukaan laiminlyönyt käyttäytyä asemansa edellyttämällä tavalla sotilaallisesti ja asiallisesti.

Tältä osin hovioikeus totesi, että aiheetonta viittaamista etniseen taustaan voidaan lähtökohtaisesti pitää syrjivänä tai ainakin epäasiallisena. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että ryhmänjohtajan ei ollut näytetty viitanneen muuhun kuin musiikkilajiin käyttämällään ilmaisua "arabipoppi" sotilastulkin soittamasta musiikista.

Toisessa tilanteessa ryhmänjohtaja oli antaessaan tulkille tehtävää käyttänyt tästä sanaa arabi. Oikeus katsoi, että esimies oli siinä tilanteessa viitannut tarvittavaan kielitaitoon. Hovioikeus otti lisäksi huomioon, että ryhmä toimi haastavissa olosuhteissa ja ryhmän sisäisen huumorin normisto oli ollut vasta muotoutumassa. Huomattavaa oli myös, että mies ei ollut käyttänyt enää etnisyyteen viittaavia ilmaisuja sen jälkeen, kun hänelle oli huomautettu asiasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Räjähteitä ja ammuksia verkossa kaupitellut sotilas sai 1,5 vuotta ehdollista – varasti Puolustusvoimilta 6 000 euron arvosta7.6.2018 20.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat