Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Keilakonkari Raita toi EM-kilpailuista kotiin kullan ja kaksi hopeaa

Rauli Raita sai ystäviltään lahjaksi keilapallon, jossa hän poseeraa lapsiensa kanssa.

Kia Löfberg

Itävallan Wienissä pelattiin kesäkuun viimeisellä viikolla senioreiden EM-kilpailut. Suomi menestyi odotusten mukaisesti, ja mitaleita tuotiin kotiin 21.

Kolme mitaleista voitti vihtiläinen Rauli Raita, joka pelasi C-miehissä yli 65-vuotiaissa. Raidan palkintohylly täydentyi yhdellä kullalla ja kahdella hopealla.

– Mielestäni pelasin paremmin kuin koskaan näissä kisoissa, olo oli luottavainen joka päivä, Raita kertoo.

Viikon mittainen reissu Wienissä ei ollut miehen ensimmäinen, sillä Raita on kilpaillut yhteensä noin 15 eri maassa. Palkintohyllyä koristaa yhteensä 14 mitalia senioreiden EM-kisoista, joista peräti seitsemän on kultaisia.

Innostus keilaamiseen syttyi jo vuonna 1973, kun vaimon veli vei Raidan kokeilemaan Talin keilahalliin Helsinkiin. Nyt Raita on ollut 30 vuotta Tapiolan Patterin jäsen, mutta myös Nummelassa on mukava käydä harjoittelemassa ja kilpailemassa.

– Uskon harjoitteluun, en tuuriin. Pelaan aina varmasti loppuun saakka, Raita kertoo.

Vaikka vuosia on vierähtänyt, laji ei missään nimessä kyllästytä. Raidan mukaan keilaamisesta on aina mahdollista löytää jotain uutta.

– Pidän lajista siksi, koska sitä ei koskaan opi täysin, hän kertoo.

Henkiseksi haasteeksi Raita nimeään jatkuvan toiston, sillä keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään.

– Eri kilpailussa tehdään radoille erilainen hoito ja siksi pitää olla monille olosuhteille sopiva pallo, Raita kertoo.

Hän itse käyttää yleensä kolmea eri palloa, jotka sopivat erilaisiin ratoihin ja tekniikoihin.

Tällä hetkellä Raita viettää keilauksesta kesätaukoa, mutta normaalisti hän käy harjoituksissa kerran viikossa. On myös viikkoja, jolloin pelikertoja voi kertyä seitsemänkin.

– Vaimoni on paras kannustajani treeneissä ja kilpailuissa. Hän näkee helposti, jos heitto on esimerkiksi menossa pieleen, Raita kehuu vaimoaan Pirjo Raitaa.

Myös Pirjo keilasi ennen, mutta polvivamman takia aviopari on siirtänyt yhteisen harrastuksen Hill Siden Golfin viheriöille.

– Tavoitteeni on pelata niin kauan kuin olen fyysisesti kunnossa. Minulla on 93-vuotias seurakaveri, joka edelleen keilaa aktiivisesti, joten tässä on vielä monta vuotta edessä, Raita sanoo.

Senioreiden EM-kilpailut

Tämän vuoden 15. kisat järjestettiin Itävallassa Wienissä 23.6 – 1.7.2018.

Turnaukseen osallistui yhteensä 921 senioria ja yli 100 suomalaista matkusti Wieniin kilpailemaan.

Kilpailusarjoja oli kuusi kappaletta: naisten A, B ja C sekä miesten A, B ja C. Sarjoihin jako määräytyy kilpailijoiden iän mukaan ja C-sarjan kilpailijat saavat tasoituksia sitä enemmän, mitä enemmän kilpailijalla on ikää.

Neljä suomalaista saavutti jokainen yhteensä kolme mitalia.

www.keilailu.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat