Puheenaihe

Sydäntä särkevä paljastus lemmikkieläinten viimeisistä hetkistä – Suomessa todellisuus on päinvastainen, kertoo eläinlääkäri

Kuvituskuva.

Anton Soinne

Yhdysvaltalainen Jessi Dietrich on särkenyt sydämiä Twitter-päivityksellään, joka kertoo lemmikkieläinten viimeisistä hetkistä.

Dietrich oli kysynyt eläinlääkäriltään, mikä on vaikeinta hänen työssään. Lääkäri antoi vastaukseksi eläimelle tehtävän eutanasian. 90 prosenttia lemmikkien omistajista ei halua olla huoneessa samaan aikaan, kun eläin saa kuolettavan pistoksen.

– Eläimillä on tuolloin hätääntynyt ja epätoivoinen ilme, kun ne etsivät omistajaa ympäriltään, Dietrich kertoi lääkärin sanoneen.

Oululaisen eläinlääkärin Jaakko Väyrysen mukaan kyseinen päivitys ei vastaa todellisuutta Suomessa. Hänen kokemuksensa eläinten eutanasiasta on päinvastainen.

– On poikkeuksellista, jos omistaja ei halua olla mukana. Kohtaamissani tilanteissa enemmistö omistajista on paikalla. Tavallisimmin lemmikin omistaja haluaa olla läsnä loppuun saakka sekä usein jäädä vielä hetkeksi lemmikin kanssa kun eutanasia on ohitse.

Väyrysen mielestä olisi hyvä, että omistaja olisi mukana ainakin siihen saakka, kun lemmikille annetaan nukutuspistos.

– Kun omistaja on läsnä, vältetään lemmikin hätääntyminen. Nukutuspistoksen jälkeen annetaan viimeiset nukutusaineet, jonka vaikutuksesta lemmikki nukkuu pois.

Väyrynen kuluu pieneläinten kotieutanasiapalveluihin erikoistuneeseen Viimeinen palvelus -yrityksen perustajiin. Väyrysen mukaan kotikäynti on yksi tapa vähentää lemmikin ja omistajan kohtaamaa turvattomuutta.

– Eläinlääkäri voi olla joillekin ahdistava paikka. Kotona tapahtuva eutanasia on huomaavaisuutta omistajaa ja lemmikkiä kohtaan.

Dietrichin päivityksestä kertoi Suomessa ensin MTV.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat