Puheenaihe

Nämä ilmiöt kuormittivat hätänumeroa – yhä useampi soitto osoittautuu turhaksi

Arkisto / Jussi Vehkasalo

Hätäkeskuslaitoksessa oli poikkeuksellisen kiireinen kesä. Kiireisimpänä päivänä hätänumeroon soitettiin jopa 12 200 hätäpuhelua vuorokaudessa. Viime vuonna keskiarvo oli 6 900 puhelua vuorokaudessa.

Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Tommi Hopearuohon mukaan ilmoitusmäärän kasvun suurin syy on normaalia helteisempi kesä.

– Lämmin sää houkuttelee ihmiset liikkeelle ja helteet aiheuttavat vaivaa erityisesti ikäihmisille, Hopearuoho toteaa.

Hätäilmoitusten määrän nousuun liittyy myös muita yhteiskunnallisia tekijöitä kuin ilmastolliset asiat. Esimerkiksi kansalaisten tietoisuus erilaisten palveluiden olemassa olosta kehittyy koko ajan. Väestön ikääntyminen on selkeästi lisännyt ensihoitopalveluiden tarvetta.

Hätäilmoitusten kasvuvauhti oli reilu 3 prosenttia viime vuodesta. Yhteensä Hätäkeskuslaitos vastaanotti tammi-kesäkuussa reilut 1,3 miljoonaa hätäilmoitusta.

Hätänumeroon soitettujen virheellisten ilmoitusten määrä kasvoi vuodessa jopa yhdeksän prosenttia. Tammi-kesäkuussa hätäkeskukset vastaanottivat yhteensä noin 291 000 virheellistä ilmoitusta, jotka eivät olisi kuuluneet hätäkeskuksen hoidettavaksi.

– Virheelliset ilmoitukset ovat pääasiassa sellaisia, missä ei tarvita paikalle kiireellistä viranomaisapua, mutta kansalaisella ei ole ollut tietoa muusta auttavasta tahosta. Osa virheellisistä ilmoituksista on valitettavasti myös ilkivaltaisia, joista teemme tarvittaessa tutkintapyynnön poliisille., Hopearuoho huomauttaa.

Hopearuoho sanoi, että ruuhkasta ja hätäkeskuspäivystäjien saatavuusongelmasta huolimatta hätäpuheluihin vastattiin tavoiteajassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Viljakäärmeen puraisema omistaja soitti palokunnalle, toiminta hämmästyttää yhdistysjohtajaa – "Käärme ei pystyisi todennäköisesti tukehduttamaan edes hiirtä"30.7.2018 14.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat