Paikalliset

Vihdin budjetti: Kirkonkylän suurhanke on pian loppusuoralla, Etelä-Nummelan rakentaminen alkaa

Kirkonkylän Campuksen työmaa elokuun puolivälissä.

Maija-Liisa Nyman

Meneillään on Vihdin kunnan historian yksi suurimmista rakennushankkeista, Kirkonkylän Campus. Sen rakennustyöt maksavat noin 24,6 miljoonaa euroa. Ensi vuoden budjettiesityksessä Campuksen rakentamiseen on runsaat 9,6 miljoonaa euroa.

Campus otetaan käyttöön ensi vuoden syksyllä. Rakennukseen valmistuvat tilat Vihdin Yhteiskoululle, Pappilanpellon koulun vuosiluokille 4-6, nuorisolle ja kirkonkylän kirjastolla.

Koulujen ja nuorisotilan ensikertaiseen kalustamiseen budjetissa on nyt on varaus 810 000 euron hankinnoille. Uuden kirjaston kalustamiseen on esitetty 200 000 euroa.

Parhaillaan rakenteilla oleva kirkonkylän liikuntahalli on saanut valtionavustusta 750 000 euroa, josta ensi vuodelle tulee 525 000 euroa.

Kirkonkylän kirjaston nykyisistä tiloista Kuntalassa on käynnistetty hankesuunnitelma, jossa selvitetään voidaanko rakennukseen sijoittaa esimerkiksi museo. Hankesuunnitelmassa tutkitaan useampi eri laajuusvaihtoehto.

Etelä-Nummelan alueen jatkosuunnittelu on käynnistetty siten, että syksyllä 2021 on tavoitteena ottaa käyttöön koulu- ja päiväkotikeskus.

Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa mahdollisuuksien mukaan puurakentamisena.

Jalkapallohallin rakentaminen Nummelan Pajuniityn alueelle alkaa mahdollisesti ensi vuonna.

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen käyttämien tilojen kunnostamiseen on ensi vuodelle esitetty 200 000 euroa, jolla tehtäisiin rakennusteknisiä ja taloteknisiä muutoksia lähinnä Nummelan terveysasemalla.

Kiinteistöjen suunnitelmallisten peruskorjausten määräraha ensi vuodelle ja taloussuunnitelmavuosille on miljoonaa euroa.

Päiväkotien ja koulujen leikkivälineiden ja pihavarusteiden EU-normien mukaisuus on tarkastettu tänä vuonna ja korjaussuunnitelma on laadittu.

Ensi keväälle on suunniteltu leikkivälineiden korjausten jatkamista, keinujen turva-alueiden kunnostaminen ja puhdistus, sekä hiekkalaatikoiden hiekkojen vaihto. Näihin esitetään yhteensä 75 000 euroa.

Ensi vuonna aiotaan jatkaa kunnan omistaman aineettoman käyttöomaisuuden myymistä. Asunto-osakkeiden myyntituloihin on arvioitu 100 000 euroa.

Kunnan atk-konesalin laitteistojen uusintaan on tässä vaiheessa varattu 140 000 euroa. Henkilöstöhallinnon HR-ratkaisujen kehittämiseen on esitetty 125 000 euroa ja sähköisen asioinnin kehittämiseen varataan 60 000 euroa.

Tiedolla johtamisen kehittämiseen budjettikirjassa on nyt 50 000 euroa sekä tiedonhallinnan kehittämiseen 35 000 euroa.

Kokoustilojen AV-laitteita on tarkoitus uusia 40 000 eurolla.

Kierrätyskeskuksen ja remonttipartion toimintaan tarvittavien autojen uusimiseen on esitetty 75 000 euroa.

Osallistuvaa budjetointia on aikomus jatkaa ensi vuonna 50 000 eurolla.

Useissa kouluissa ja päiväkodeissa on toteutettu luonto-opetusta, jossa opetus on annettu kokonaisuudessaan ulkotiloissa.

Taloussuunnitelman mukaan tulevien vuosien aikana pitää suunnitella kestävät ja turvalliset laavu- ja kotarakennelmat koulujen ja päiväkotien piha-alueille yhteistyössä tilapalvelun kanssa.

Kunnan osuus valtion tiehankkeisiin ja ratahallinnon hankkeisiin ensi vuoden budjetissa on yhteensä 170 000 euroa.

Lisäksi suunnitellaan Nummelan Meritien rautatiesillan pohjoiselle osalle kevyenliikenteenväylän silta. Talousarviovuosille on tehty varauksia Kuoppanummen ja Nissolan alikulkusillan rakentamiseen.

Kunnallistekniikan rakentamiseen on varattu kokonaisuudessaan vajaat 4,2 miljoonaa euroa.

Kunnallistekniikan määrärahoihin on varattu lentokentän asfaltointiin 750 000 euroa. Tässä on huomioitu kunnalle myönnetty 450 000 euron rahoitusosuus.

Nummelassa järjestetään vuonna 2020 Sepänpihan alueella Kotinäyttely, jonka teemana on Pieni koti – iso elämä. Tämän vuoksi Sepänpiha aukion toteutukseen on ensi vuodelle varattu 250 000 euroa. Sepänpihan vieressä olevan Pajuniityn puiston rakentamista jatketaan ja sille on varattu 140 000 euroa.

Sepänpihan Kotinäyttelyn viereen Linnaniityn täyttömäelle rakennetaan valaistut kuntoportaat ja ulkoilureittejä sekä maisemoidaan aluetta.

Valaistuksen uudisrakentamiseen on varattu 215 000 euroa ensi vuodelle.

Liikunta-alueiden rakentamiseen on nyt varattu yhteensä 60 000 ensi vuodelle 2019. Tällä uusitaan ulkotilalaitteita, koska vanhoihin välineisiin ei ole saatavilla enää varaosia.

Kunnallistekniikan irtaimen omaisuuden uusintaan on varattu 200 000 euroa. Tällä on tarkoitus uusia liikunta- ja maanrakennusyksiköihin vanhat pakettiautot. Lisäksi on tarkoitus hankia traktoriin monitoimiperäkärry.

Kuluvalle vuodelle maanhankintaan varattiin 1,5 miljoonaa euroa. Riittävää sekä asumisen että työpaikkatonttien tarpeeseen vastaavaa kaavoitusta varten pitää budjettiesityksen mukaan varautua maanhankintaan 1,5 miljoonalla eurolla myös ensi vuonna.

Sisäilmakorjauksiin ensi vuodelle on esitetty 100 000 euroa.

Ilkivallan aiheuttamiseen korjauksiin ja ilkivallan ehkäiseminen budjettiesityksessä on 70 000 euroa.

Tämä määräraha käytetään ilkivaltakorjauksiin ilkivallan ennaltaehkäisyyn sekä pääkirjaston kameravalvonnan päivittämiseen.

Ensi vuoden talousarvioon varatulla 200 000 euron summalla jatketaan suunnitelmallisten korjausten sarjaa. . Vikakorjauksiin talousarvioon ja taloussuunnitteluvuosille on varattu 180 000 euroa vuosittain.

Budjetti 2019

Veroprosentti edelleen 20,50.

Vuosikate 9,8 Me.

Poistot 11,4 Me.

Tulos: alijäämää 1,4 Me.

Nettoinvestoinnit 19,6 Me.

Rahoitusosuudet investointeihin 975 000 e.

Lainaa 99,2 Me.

Lainaa ensi vuonna 3 485 euroa asukasta kohti, jossa kasvua tähän vuoteen 347 euroa asukasta kohti.

Toiminnan tuotot 16,95 Me

Toiminnan kulut 161,79 Me, josta palkat ja palkkiot 38,48 Me ja henkilösivukulut 9,99 Me..

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat