Paikalliset

Sami Miettinen siirtyy uusiin työympyröihin: ’Vihti on hyvä paikka asua’

Sami Miettinen on tyytyväinen ajanjaksoonsa Vihdin kunnanjohtajana.

Vesa Valtonen

Perjantai oli Sami Miettisen (41) viimeinen työpäivä Vihdin kunnanjohtajana. Työviikko kaikkineen oli normaaliin tapaan hyvin vivahteikas; osin minuuttipeliä.

Kunnanjohtaja Miettinen on kiitollinen ajasta Vihdin johdossa – mutta samalla helpottunut. Edessä ovat uudenlaiset työelämän haasteet FCG Finnish Consulting Group -konsernissa toimialajohtajana.

Meillä ei ole nyt mitään aikomusta muuttaa pois!

– Se työ on oikeastaan suoraa jatkumoa tälle kunnanjohtajan työlle sekä jaksolle, jonka työskentelin valtiovarainministeriössä erityisavustajana, Sami Miettinen tiivisti ajatuksiaan torstaiaamuna.

– Vihti on hyvä paikka asua. Perheemme asuu kirkonkylässä, josta meillä ei ole nyt mitään aikomusta muuttaa pois!

Samalla Sami Miettinen pohdiskelee kirkonkylän kehittämistä.

– Kirkonkylän Campus on kunnalle suuri investointi. Odotan sen puhaltavan eloa kirkonkylään, jossa on ollut jonkinlaista pysähtyneisyyden tilaa. Muutenkin kirkonkylän kehittämistä on viime aikoina suunniteltu laajalla skaalalla.

Eräänä esimerkkinä Sami Miettinen mainitsee loppusuoralla olevan kirkonkylän uuden paloaseman paikan etsinnän.

– Suunnitelmana on saada kirkonkylään muun muassa välittömässä lähtövalmiudessa olevan sairaankuljetuksen yksikkö, kunnanjohtaja avaa.

Kunnan asukasmäärän kasvussa on tällä vuosikymmenellä ollut aaltoliikettä.

– Nyt Vihdistä muuttavat pois opiskelemaan nuoret, jotka olivat kunnan suuren kasvun vuosina lapsia. Väkiluvussa on kuitenkin hienoista nettokasvua, Miettinen kertoo.

Tulevaisuuden ja Vihdin kasvun kannalta hänen mielestään hyvin tärkeä on Vihdin eteläosien halki linjattu rautatie.

– Tässä ratahankkeessa Vihdin tilanne on mielestäni aika hyvä. On jo melkoisen varmaa, että Vihdin eteläosiin tulee uudelle raideyhteydelle ainakin paikallisliikenteen asema.

Ratahankkeen valmistelu on työllistänyt kunnanjohtajaa kuluneen syksynkin aikana melkoisesti; neuvotteluja on ollut kansanedustajien ja ministereiden kanssa eduskunnassa syksyn mittaan kymmenkunta.

Sami Miettisen työkenttää on viime vuosina ollut myös Uudenmaan läntisen suunnan yhteistyönä tehty markkinointi vaihtoehtona Uudenmaan itäisen alueelle ja Keski-Uudenmaan alueelle.

Se synnytti hienoa innostusta.

–  Asioita on viety yhdessä eteenpäin Espoon ja Lohjan kanssa. Lohjalla tapahtuvat hyvät asiat ovat vihtiläisten saavutettavissa – ja Vihdissä tapahtuvat hyvät asiat lohjalaisten saavutettavissa, Sami Miettinen iloitsee.

Paljon esillä olleesta Vihdin kunnan uusi brändistä on tullut kunnanjohtajalla paljon myönteistä palautetta.

– Suurin merkitys Vihdin kunnan brändillä on ollut sen tuoma lisäpuhti kunnan sisäiseen työskentelyyn, fokus on kääntynyt monenlaiseen aktiivisuuteen, Sami Miettinen kuvailee.

Kunnallisessa päätöksenteossa eletään nelivuotisjaksoissa. Nykyisen kunnanvaltuuston toimikausi alkoi viime vuoden kesäkuussa maratonkokouksella.

– Mielestäni hyvin tärkeitä hetkiä elettiin sitten viime vuoden elokuussa kun kokoonnuimme luottamushenkilöiden kanssa valmistelemaan kahdeksi päiväksi Vihdin kunnan uutta strategiaa.

– Se oli kunnan toiminnalle eräänlainen uusi alku, joka synnytti hienoa innostusta. Se innostus ja yhteistyö on kantanut päätöksentekoa Vihdin kunnassa eteenpäin, Sami Miettinen luonnehtii tyytyväisenä ja valmiina uusiin työelämän haasteisiin.

Toimialajohtaja

Sami Miettinen aloittaa työnsä toimialajohtajana FCG Finnish Consulting Group -konsernissa, joka on monialainen kotimaassa ja kansainvälisesti toimiva, suomalaisessa omistuksessa oleva konsulttiyritys.

FCG-konserni syntyi vuonna 2005. Perustajat olivat Suomen Kuntaliitto, Helsingin yliopiston Holding Oy ja Suunnittelukeskus Oy ja , Efeko Oy.

Miettisen työ yrityksessä liittyy muun muassa pitkäkestoisiin kuntien kanssa tehtäviin valmennusohjelmiin kuntajohdon sekä maakuntien kanssa.

Risto Leinosen, Marketta Kokkosen, Arno Miettisen, Petri Härkösen ja Kimmo Jarvan jälkeen Vihtiä johtanut Sami Miettinen on virkavuosiltaan kolmanneksi pisimpään Vihtiä johtanut kunnanjohtaja. Sami Miettistä pidempään Vihdin kunnanjohtaja ovat olleet Risto Leinonen ja Arno Miettinen.

Nykymuotoinen Vihdin kunnanjohtajan virka täytettiin ensimmäisen kerran vasta 1960-luvun puolivälissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat