Paikalliset

Vihdin pääkirjasto täytti 20 vuotta: ’Kirjastot rakentavat hyvinvointia’

Juhlapuhuja Claes Anderssonia oli kuuntelemassa suuri määrä kuntalaisia. Yleisö oli hyvin vaikuttunut Anderssonin sanoista.

Nina Paloheimo

Kauan kaivattu ja odotettu Kirjasto Agricola avattiin 5.12.1998 Nummelassa.

Perustehtävän lisäksi kirjastosta on tullut erilaisten näyttelyiden, tapahtumien ja kokoontumisten luonnollinen paikka kuntalaisille.

Kirjaston 20 -vuotista taivalta juhlittiin lauantaina suurin joukoin ja lämpimin tunnelmin.

Kirjastotoimenjohtaja Hanna Laitinen toivotti vieraat tervetulleeksi kun Nummelan soittokunta oli saatellut heidät sisään Mustan kissan tangolla.

Samainen tango soi kirjaston avajaisissa 20 vuotta sitten.

Hanna Laitinen kertoi, että kirjaston 20-vuotista taivalta on juhlittu pitkin vuotta monin tapahtumin ja esimerkiksi kirjailijavieraiden kanssa.

Lapsille on järjestetty paljon ohjelmaa.

Viimeisimmän projektin tuloksia saatiin ihailla juhlassa, kun koulujen ja päiväkotien lapset olivat askarrelleet tuotoksensa teemalla kirjojen sankarit.

Juhlien odotetuin puhuja kirjailija Claes Andersson oli kirjaston synnyn aikaan kulttuuriministeri.

Kaikille avoin, kaikkien käytössä.

Hän muisteli, kuinka lama-aikana kulttuuriministeriössä keskityttiin vain lasten ja nuorten kulttuuriin, elokuviin ja kirjastoihin. Hän muistutti kuinka tärkeä rooli kirjastoilla on ollut ja on yhä yhteiskunnassamme.

– Kirjastolaitos on ollut merkittävä osa yhteiskuntamme rakentamisessa. Se on mitä demokraattisin laitos. Kaikille avoin, kaikkien käytössä. Kirjastolaitos rakentaa yhteiskuntamme hyvinvointia antamalla avaimet tietoon tasavertaisesti kaikille.

Andersson omat ensimmäiset kirjastomuistot ulottuivat lapsuuden ajan Rikhardinkadun kirjastoon, jonne mentiin koulupäivän jälkeen. Siellä hän näki ensimmäisen kerran kirjailijasuuruuden Bo Carpelanin, mutta häntä ihailtiin vain kaukaa.

– Kirjasto oli kuin toinen kotimme. Siellä luimme niitä kiellettyjä kirjoja, joita ei kotiin ei tohtinut viedä. Kotiin tultiin sitten sallittujen kirjojen kanssa.

Elma-täti jaksoi lukea tuntikaupalla.

Andersson painotti myös lapsille lukemisen tärkeyttä. Hän muisteli lämpimästi omaa Elma-tätiään, joka jaksoi lukea tuntikaupalla hänelle Topeliuksen satuja.

– En voisi korostaa riittävästi kuinka tärkeää olisi, että vanhemmat tai vaikka sitten isovanhemmat tai muut sukulaiset lukisivat lapsille ääneen.

– Ymmärrän, että pitkän päivän päätteeksi on helppoa antaa video käteen, että katselkaa tätä, mutta se ei korvaa sitä maailmaa, minkä lapselle voi lahjoittaa lukemalla.

Andersson puhui yleisölle kirjoittamisen tärkeydestä, omien muistojen vaalimisesta ja niiden pistämisestä paperille.

Hän kertoi omista kokemuksistaan kirjoittajana ja siitä miten oman elämän kertaaminen luo yhä uusia muistoja ja auttaa ymmärtämään miten ja millaiseksi ihmiseksi on lopulta kasvanut.

Andersson lopetti puheensa lukemalla Aamu menen rannalla -teoksestaan “Isäni kahdeksassa osassa”, jossa hän kuvaili isäsuhdettaan lapsuudesta aikuisuuteen saakka.

Yleisö kiitteli vuolaasti Anderssonin vangitsevaa puhetta ja sai vielä nauttiakseen vihtiläisen taiteilijaryhmä Sananjalan esityksiä.

Tietoa, luovuutta, lukemista ja kirjoittamista sivuavat esitykset päättyivät yhteiseen Satumaa -tangon laulantaan, jonka jälkeen Nummelan soittokunta jatkoi soittoa ja kirjastotanssit saivat alkaa.

Paikalla ollut Vihdin ja Lohjan entinen kirjastotoimen johtaja Maritta Turunen katseli kirjaston henkilökunnan kokoamaa näyttelyä kirjaston syntyvaiheista. Hän oli iloinen miten pääkirjasto on kestänyt aikaa ja miten siitä on tullut tapahtumien ja yhteistyön keskus.

– Tämä oli moderni kirjasto syntyessään ja se on yhä hyvin nykyaikainen. On upeaa miten kuntalaiset ovat löytäneet paikan ja miten esimerkiksi koulujen ja monien yhteisöjen kanssa yhteistyössä tuetaan lasten ja aikuisten kirjallisuusharrastusta, Turunen iloitsi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat