Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Päätös tehtiin jo vuonna 2012. Jätehuoltoyhtiöt yhdistyivät vihdoin

Rosk´n Rollin toimitusjohtaja Jukka Paavilainen esittelee Munkkaan erästä läjityskenttää.

Teemu Vestovuo

Rosk’n Roll Oy Ab:n ja Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n pitkään vireillä ollut fuusioituminen tapahtui 1.1.2019. Fuusioidun yhtiön nimi on nyt Rosk’n Roll Oy Ab.

Yhtiöiden kuntaomistajat päättivät fuusiosta jo 2012. Juridinen yhdistyminen lykkääntyi vuosilla pitkittyneen valitusprosessin vuoksi.

Itä-Uudenmaan Jätehuolto ja Rosk’n Roll ovat kuitenkin yhdistäneet toimintojaan yli viisi vuotta ja toimineet Rosk’n Roll -jätehuoltopalvelubrändin alla myös itäisellä Uudellamaalla jo vuodesta 2016.

Rosk’n Roll on sataprosenttisesti kuntien omistaman yhtiö. Omistajakunnat läntisellä Uudellamaalla ovat Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti sekä itäisellä Uudellamaalla Askola, Loviisa, Pornainen, Porvoo ja Sipoo.

Koko toimialueen asukasmäärä on 230 000 ihmistä ja yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto noin 26 miljoonaa euroa.

– Yhdessä meillä on mahdollisuus tarjota Itä- ja Länsi-Uudenmaan asukkaille erilaisia kestäviä ratkaisuja järjestää jätehuolto tehokkuudesta tinkimättä, tiivistää toimitusjohtaja Jukka Paavilainen.

– Esimerkiksi tänä vuonna olemme tuoneet kiinteistöille muovinkeräyksen sekä uudenlaisen monilokeropalvelun.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat