Vaalikoneemme on nyt avattu!

Urheilu

Uusiiko Patrik Laine viime kauden kuvion? – "En sano näitä asioita sen vuoksi"

Patrik Laine

MTV:n uutisvideo

Winnipeg Jetsin NHL-jääkiekkoilija Patrik Laine vaeltaa pitkässä maalittomassa putkessa. Suomalalainen myöntää, että se turhauttaa.

Laine on osunut edellisiin kymmeneen otteluun vain kerran ja 18 otteluun kolmesti.

Laineella oli myös viime kaudella seitsemän ottelun maaliton putki, mutta silloin tarinan loppu oli onnellinen: Laine teki lopulta 44 maalia ja oli NHL:n maalipörssin toinen heti Aleksandr Ovetshkinin jälkeen.

Tuolloin Laine valitteli kovaan ääneen tehottomuuttaan ennen kuin hanat taas aukesivat.

– Voisin nyt sanoa ihan samat sanat. Tässä on nyt meneillään pitkä putki, minkä aikana en ole tehnyt maalia. Se on minun erikoisosaamistani ja on turhauttavaa, kun en tee oikeita asioita, Laine sanoi Winnipeg Sun -lehdelle.

Viime vuonna Laineen maalihanat aukesivat sen jälkeen, kun hän oli soiminut julkisesti itseään. Laine ei kuitenkaan avannut suutansa nyt sen vuoksi.

– En sano näitä asioita sen vuoksi, että tekisin seuraavassa pelissä maalin, vaan sen takia, että nyt asia on näin, Laine sanoi.
Toki maaleja on tilauksessa.

– Olen onnistunut yleensä aika hyvin maalinteossa sen jälkeen, kun olen sanonut asioita. Joten toivottavasti nyt pystyn myös tekemään hyviä asioita ja pääsen tämän asian yli, Laine toivoi.

Laine on ampunut tällä kaudella 24 maalia 42 otteluun.

Ville Hirvonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat