Paikalliset

Iltapäiväkerhoon haku alkoi

Haku koululaisten iltapäiväkerhoihin on alkanut.

Arkisto / Päivi Tuovinen

Keskitetty hakuaika Wilmassa koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2019-2020 on ajalla 4.3.2019-25.3.2019. Opetushallituksen laatimat Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (2011) ohjaavat koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Lähtökohtana iltapäivätoiminnan järjestämisessä on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle koulupäivän jälkeen. Toiminta tukee lapsen kasvua ja kehitystä ja auttaa perheitä heidän kasvatustehtävässään.

Iltapäivätoiminta on Vihdissä pääasiassa kunnan järjestämää koulujen yhteydessä tapahtuvaa toimintaa. Lisäksi kunnan tukemaa toimintaa on Vihdin evankelisluterilaisella seurakunnalla (Nummela, Ojakkala, Vihdin kirkonkylä). Kunnalliset perhepäivähoitajat ovat tarjonneet iltapäivähoitoa koululaisille, jos ryhmiin on jäänyt vapaita paikkoja.

Iltapäivätoimintaa tarjoaa myös Kopun kristillinen koulu.

Keskitettynä hakuaikana hakemus tehdään sähköisesti Wilma-järjestelmässä. Hakuajan ulkopuolella toimintaan haetaan hakulomakkeella, joka on tulostettavissa lomakkeet -sivulta.

Päätökset iltapäivätoiminnan paikoista ilmoitetaan perheille toukokuun aikana.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksen mukaan kunnan järjestämään iltapäivätoimintaan otetaan ensisijaisesti hakuaikana hakeneet 1. vuosiluokan oppilaat. Muiden vuosiluokkien oppilaita on otettu toimintaan erityisin perustein sen verran kuin ryhmissä on ollut tilaa. Iltapäivätoimintaan hakemisesta lisätietoja antavat: pedagoginen sihteeri Hanna Arvilommi, [email protected], p. 044 042 1563 ja toimistosihteeri Pauliina Saarinen-den Hollander, [email protected], p. 044 042 1183.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat