Paikalliset

Yhteisten hetkien tyyssija – Ojakkalan työväentalo sai muistomerkin

Ojakkalan työväentalo sai muistomerkin. Ojakkalan Työväenyhdistys Alku ry:n puheenjohtaja Jari Maarto alusti tilaisuutta.

Annukka Vakkuri

Talo, jossa vanhemmat tapasivat tansseissa. Talo, jossa teinit tapasivat discossa ja tästä tapaamisesta syntyi myöhemmin myös avioliitto.

Juhlia, yhteisiä hetkiä, ilonpitoa. Vuonna 2016 palanut Ojakkalan työväentalo sai muistomerkin, joka on rakennettu talon kivijalasta. Muistomerkin paljastustilaisuudessa kokoonnuttiin muistelemaan taloon liittyviä tapahtumia.

– Isä ja äiti tapasivat talossa 1950-luvulla ja itsekin olen tavannut aviomieheni samassa paikassa vuonna 1973. Nyt liittoa on kestänyt 44 vuotta, jutusteli yhdistyksen taloudenhoitaja Leila Turunen.

Ojakkalan työväentalo on rakennettu vuonna 1906.

– Kun talo paloi, tuntui kuin lähiomainen olisi kuollut, kommentoi Leila Terkomaa.

– Se oli meidän yhteinen olohuone, lisäsi Karita Rodas-Peräkylä.

Ojakkalan Työväenyhdistyksen Alku ry:n puheenjohtaja Jari Maarto puhui kiven julkistamistilaisuudessa.

– Olemme tänään kokoontuneet muistamaan meille hyvin tärkeää ja rakasta toista kotiamme. Me kaikki varmasti muistamme tuon hetken kun kuulimme, että talo on tulessa. Se pysäytti meistä jokaisen.

– Tänään on kuitenkin hyvä muistella niitä iloisia ja hyviä asioita, jotka liittyvät taloon ja joita saimme siellä kokea.

Muistoksi jälkipolville yhdistys pystytti muistokiven, johon on kiinnitetty talosta kertova laatta.

– Talon mukana paloi monenlaista omaisuutta mutta tärkeimmät asiat säilyivät; sillä muistoja ei edes tuli polta, Maarto sanoi.

– On todella hyvä, että talosta jää jokin konkreettinen muisto. Muistokiven pystyttäminen on tärkeä teko, Rodas-Peräkylä kiteytti.

Terkomaa kiitti tontinomistajaa.

– Se oli kaunis ja tärkeä ele, kiitos siis hänelle, että antoi meille luvan kiven laittamiseen tähän samalle tontille, jossa myös talo sijaitsi.

Ojakkalan työväentalo tuhoutui vuonna 2.11. 2016 tulipalossa.

Päivystävä palomestari Markku Hallamaa kertoi silloin, että hälytys palosta tuli kello 10.54. Vielä kaksi tuntia myöhemmin talon yläkerrasta löi lieskoja. Tuli levisi kattorakenteita pitkin.

– Kun tulimme, toinen pääty oli liekeissä ja sieltä palo levisi koko taloon. Syttymissyy on vielä epäselvä, Hallamaa selvitti Vihdin Uutisille vuonna 2016.

Taloa sammutettiin lopulta alkuiltaan saakka. Tämän jälkeen alkoivat jälkisammutustoimenpiteet, joita tehtiin yötä myöten. Paikalla oli johtoauton ja nostinauton lisäksi useita säiliöyksikköjä ja sammutusyksikköjä sekä pelastuslaitoksen yksiköitä.

Talo paloi sisältä täysin ja katon palomiehet poistivat jo iltapäivästä. Vain ulkokuoret jäivät pystyyn.

– Talo menee purkuun, Hallamaa totesi.

Ojakkalan Työväenyhdistys Alku ry on perustettu 1906. Lippuja, pöytäkirjoja ja muita muistoja säilytettiin työväentalolla. Niistä paljon tuhoutui palossa. Palosta pelastui kuitenkin arvokas, vuodelta 1918 oleva yhdistyksen lippu, jossa vaaditaan kahdeksan tunnin työpäiviä. Kansalaissodan aikaan lippua oli piiloteltu uunissa.

– Poliisitutkinta palon syttymissyystä ei tuottanut tulosta ja tutkinnat lopetettiin. Meille kerrottiin, että tutkintoja ei ole syytä jatkaa, koska kriteerit eivät täyty; tuhopolttoa ei epäilty, henkilövahinkoja ei tullut eikä talossa ollut tarpeeksi arvokasta omaisuutta, Leila Turunen selvitti muistokiven julkistamistilaisuudessa.

Hiihtokilpailut ja lakanoita

Ojakkalan työväentalon muistomerkin julkistamistilaisuudessa muisteltiin tapahtumia, jotka liittyivät taloon.

– Muistan, että tässä ympärillä pidettiin kouluaikanani hiihtokilpailut. Voitin kisat ja sain palkinnoksi lusikan, toiseksi ja kolmanneksi tulleet saivat karkkia. Kyllä minua harmitti, Matti Ahmajärvi muisteli.

– No lusikka säilyi, karkit olisivat menneet jo, hymähti Marja Kumpulainen.

Jari Maarto kertoi, että talosta pelastettiin muun muassa astioita ja lakanoita.

– Meidän lapsetkin nukkuivat niissä lakanoissa.

Yhdistyksessä on jäseniä tällä hetkellä 29.

– Heistä 19 käy kokouksissa joka kuukausi, kertoi Kalervo Maarto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat