Ruoka

Poimi helpot reseptit ja herkuttele kuin espanjalainen: Maukkaat uunitomaatit, paahdetut paprikat, valkosipuliset kampasimpukat ja ahvenet suolakuoressa

Tyyli on vapaa, kunhan ruokaa on tarjolla runsaasti.

Riikka Hurri

Yksi matkustelun suurimmista nautinnoista ovat erilaiset ruokakulttuurit. Mikäpä olisi mukavampi tapa muistella mahtavaa reissua kuin yrittää loihtia matkalla maisteltuja herkkuja kotioloissa. Sen sijaan että pitkästyttää ystävänsä lomadioilla, kannattaa heille tehdä ruokaa.

Espanjan-kävijöille tuttuja ovat tapakset eli seurueen kesken jaettavat pienet lautasannokset, joita tilataan rutkasti pöytään pitkin iltaa.

Espanjassa syödään tietyillä alueilla, varsinkin pohjoisessa, myös paljon pinchoja eli pientä baarinaposteltavaa.

Termi pincho tulee siitä, että perinteisesti patongin päällä olevat herkut on seivästetty hammastikuilla. Pinchar-verbi tarkoittaa seivästämistä.

Yleensä pinchoja haetaan itse baaritiskiltä, ja lopuksi tarjoilija laskee hammastikkujen mukaan, kuinka paljon tuli syötyä ja paljonko lysti maksaa.

Usein pinchot maksavat vain 1–2 euroa kappaleelta, joten se on edullinen tapa evästää Barcelonankin kaltaisessa suurkaupungissa.

Halpa hinta ei tarkoita, että laadusta tingittäisiin. Pinchoissa näkee laadukkaita kinkkuja, hanhenmaksaa ja chorizo-makkaroita, tuoreita grillikasviksia, jättirapuja, kampasimpukoita ja mustekaloja ja niin edelleen. Pinchoissa perinteisillä espanjalaisruuilla myös leikitellään: mustekalasta tehdäänkin miniburgeri ja iberico-kinkusta tacoja. Ja niin edelleen.

Samaa rentoa filosofiaa kannattaa käyttää kotona kokkaillessa. Ja koska ruokalajeja on tarkoitus tarjota lukuisia, ei tarkoista annosko’oista tarvitse välittää. Pääasia, että ruokaa on kokonaisuutena tarpeeksi. Hyviä ja maukkaita sesongin raaka-aineita yksinkertaisesti valmistettuna – ja seuraksi vaikkapa lasillinen kylmää cavaa.

 

Ahvenet suolakuoressa

  • ahvenia
  • persiljaa
  • rosmariinia
  • kilo karkeaa merisuolaa (neljälle keskikokoiselle ahvenelle)
  • ripaus vettä

1. Perkaa kokonaiset ahvenet, mutta älä suomusta niitä.

2. Ripottele kalojen sisään hiven merisuolaa ja puolikas kourallinen persiljasilppua.

3. Peitä uunivuoan pohja karkealla merisuolalla ja lado kalat pedille. Laita kalojen joukkoon yksi rosmariininoksa.

4. Peitä kalat karkealla merisuolalla. Ripottele päälle hieman vettä, se kovettaa suolan kuoreksi. Jos vuoka on liian iso kaloille ja vaatisi ylettömästi suolaa, voit tehdä niille alumiinifoliosta pienemmän nyytin. Jätä nyytti kuitenkin päältä avoimeksi.

5. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20–30 minuuttia. Murra suolakuori ja pyyhi liiat suolat kalojen pinnasta.

 

Uunitomaatit

  • kirsikkatomaatteja
  • rosmariinia
  • oliiviöljyä
  • suolaa

1. Huuhtele tomaatit. Laita ne matalaan uunivuokaan tai uuninkestävään astiaan ja päälle pieni oksa rosmariinia ja hieman oliiviöljyä.

2. Paista 150 asteessa 30–45 minuutin ajan, kunnes tomaatit ovat pehmeitä ja makeita.

3. Ripauta päälle suolaa ennen tarjoilua. Tomaatit maistuvat kuumina ja kylminä.

 

Paahdetut paprikat

  • punaisia paprikoita
  • oliiviöljyä
  • suolaa

1. Leikkaa paprikat kahtia ja poista siemenet.

2. Lado paprikat uunipellille grillivastuksen alle ulkopuoli ylöspäin.

3. Paahda kuumassa uunissa, kunnes paprikoiden kuori on täysin musta.

4. Kuori mustunut kuori pois paprikoista heti, kun sormet antavat periksi kuumuudelle.

5. Leikkaa siivuiksi, viimeistele laadukkaalla oliiviöljyllä ja sormisuolalla.

 

Valkosipuliset kampasimpukat

  • kampasimpukoita
  • valkosipulia
  • oliiviöljyä
  • voita
  • suolaa
  • persiljaa

1. Kuivaa kampasimpukat talouspaperilla.

2. Kaada paistinpannulle hyvä loraus oliiviöljyä ja lisää pieni nokare voita.

3. Kuumenna öljyssä siivutettu valkosipulinkynsi. Tarkoituksena on saada valkosipulin maku öljyyn, ei ruskistaa sipulia.

4. Nouki valkosipulisiivut pois öljystä ja paista kampasimpukat kuumalla pannulla molemmin puolin kullanruskeiksi, noin kaksi minuuttia per puoli.

5. Viimeistele suolalla ja persiljasilpulla. Tarjoile suoraan kuumasta pannusta.

 

Patatas bravas

  • uusia perunoita
  • suolaa
  • mustapippuria
  • korianteria
  • ranskankermaa
  • 1 tlk säilyketomaattia
  • 1 sipuli
  • 1 punainen chili
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl sokeria

1. Tee ensin tomaattikastike hautumaan perunoiden kanssa tarjottavaksi.

2. Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppu sekä pilkottu chili öljyssä.

3. Lisää tomaatit ja sokeri sekä ropsaus mustapippuria ja ripaus suolaa.

4. Anna kiehua kasaan tunnin ajan miedolla lämmöllä.

5. Pese perunat. Keitä ne kuorineen lähestulkoon kypsiksi mutta ei aivan. Uudet perunat laitetaan kattilaan vasta kun vesi kiehuu.

6. Leikkaa perunat viipaleiksi ja paista pannulla runsaassa öljyssä, kunnes perunat ovat päältä kultaisia ja rapeita ja sisältä kypsiä. Mausta suolalla.

7. Tarjoile tomaattikastikkeen, ranskankerman ja korianterin kanssa.

 

Pinchot

(valmista 5–10 suupalaa per syöjä riippuen muusta ruokatarjonnasta)

  • tuoretta patonkia
  • tulisia makkaroita
  • tuoremakkaraa
  • parsaa
  • kevätsipulia
  • minipaprikoita tms.
  • serranonkinkkua
  • jättikatkarapuja
  • miniluumutomaatteja
  • manchego-juustoa
  • viikunahilloa
  • mandariineja
  • yrttejä
  • paprikamajoneesia
  • ja niin edelleen

1. Paista tuliset makkarat grillissä tai paistinpannulla. Leikkaa sopiviksi suupaloiksi ja kokoa patongin päälle esimerkiksi pannulla paahdettujen minipaprikoiden kanssa.

2. Purista tuoremakkarat ulos suolestaan ja muotoile massasta miniburgeripihvejä ja paista pannulla. Tarjoile paprikalla maustetun majoneesin ja pannulla paistetun kevätsipulin kanssa.

3. Kuori ja puhdista jättikatkaravun pyrstöt. Leivitä ne ensin vehnäjauhossa, sitten munassa ja lopuksi vielä pankojauhoissa. Paista runsaassa öljyssä pannulla. Tarjoile yrttien ja majoneesin kera.

4. Sipaise patongille hieman viikunahilloa, laita päälle siivu manchego-juustoa ja serranonkinkkua ja vielä hiven hilloa.

5. Pannulla nopeasti paahdetut tomaatit sopivat hyvin pinchoihin esimerkiksi lihojen tai juuston kanssa.

6. Serranonkinkku ja mandariini ovat yllättävä mutta hyvä makupari.

7. Kuumalla pannulla voissa pyöritellyt parsan nuput sopivat pinchoon kuin pinchoon.

8. Kokeile makuyhdistelmiä rohkeasti. Käytä paljon yrttejä. Uunissa tehdyt tomaatit ja paprikat sopivat mainiosti myös pinchoihin.

 

Teksti: Olli Sorjonen, kuvat: Riikka Hurri

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Papuja pekonikupissa vai ruusukaalihampurilaisia? Näin teet trendikkäät suupalat28.3.2016 16.05
Yhdistele tapaksissa espanjalaisia ja skandinaavisia makuja12.3.2014 15.46

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat