Makumaailma

Tuttu pikaruokaketju kasvoi Suomen ravintoloiden suurimmaksi oluen ulosmyyjäksi – johtaja odottaa uutta läpilyöntiä

Kotipizza-ketju on vaivihkaa laajentanut alkoholimyyntiään, ja sen myyntiverkosto on nyt Suomen ravintolaketjuista kattavin. Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Viime vuonna voimaan tullut uusi alkoholilaki mahdollisti sen, että anniskelupaikat voivat hakea lupaa myydä esimerkiksi olutta asiakkaalle mukaan otettavaksi.

Tästä mahdollisuudesta innostui myös pizzeriaketju Kotipizza, joka on hakenut useille ravintoloilleen lupia alkoholijuomien vähittäismyyntiin.

– Meillä on 183 kivijalkaravintolaa, joista noin 140 ravintolalla on nyt sekä anniskelu- että vähittäismyyntiluvat. 43 ravintolan osalta lupaprosessi on vielä kesken, kertoo Kotipizza-ketjun kaupallinen johtaja Markus Kaatranen.

Näillä luvuilla Kotipizza on suurin ravintolaketju, joka myy asiakkaille mukaan alkoholipitoisia juomia.

Vähittäismyyntiluvan saanut anniskelupaikka voi myydä ulos enintään 5,5-prosenttisia alkoholijuomia aamu- ja iltayhdeksän välillä.

Anniskelu- ja vähittäismyyntiluvan saaneissa Kotipizzan ravintoloissa on ollut myynnissä olutta, lonkeroa ja siideriä. Osassa pääkaupunkiseudun pizzerioista on Kaatrasen mukaan anniskeltu kokeeksi myös viiniä, mutta sitä ei saa myydä asiakkaalle mukaan.

– Olemme saaneet kuluttajilta positiivista palautetta siitä, että on hienoa, että pizzan kanssa saa muutakin kuin limpparia tai vettä, Kaatranen kertoo.

Osa asiakkaista tilaa pizzaa suoraan kotiin. Pizzeriaketjun tulevaisuuden toiveisiin kuuluukin Kaatrasen mukaan se, että tulevaisuudessa pizzan tilaaja voi saada tilauksensa mukana kotiin myös vaikkapa olutta.

– Uskon, että lähiaikoina alkoholilakiin saadaan muutos, joka mahdollistaa enintään 5,5-prosenttisten alkoholijuomien toimittamisen koteihin ravintolatilausten yhteydessä, Kaatranen sanoo.

– Se mahdollistaisi myös päivittäistavarakaupan ruokakassipalveluille sen, että niiden asiakkaat voisivat tilata mietoja alkoholijuomia kotiin, Kaatranen lisää.

Alkoholipitoisten juomien ulosmyynti ravintoloista on toistaiseksi euromääräisesti pientä, vain noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa.

Anniskelulupia on tällä hetkellä Suomessa voimassa 9 370, ja niitä anniskeluluvanhaltijoita, joilla on vähittäismyyntilupa, on 868.

Edit 2.8. klo 9.35: Otsikkoa täsmennetty. Markus Kaatranen on Kotipizzan kaupallinen johtaja, ei toimitusjohtaja, kuten otsikossa aluksi todettiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat