Paikalliset

PÄÄKIRJOITUS: Uskallusta ja sitoutumista

Erityisryhmien työllistymisestä on saatu tänä vuonna Vihdin alueella hyviä uutisia. Tässä vaiheessa vuotta Etevan Vihdin yksiköstä on työllistynyt yhdeksän asiakasta palkkatyöhön. Uusia palkkauksia puolestaan on löytynyt kaikkiaan kymmenen.

Nämä ovat huikeita määriä, sillä edeltäneinä vuosina Vihdin yksiköstä on palkallisen työn löytänyt vain yksi asiakas.

Tämä työllistymisen räjähdysmäinen kasvu on seurausta siitä, että vammaispalveluita tuottava Eteva lisäsi viime vuonna merkittävästi panostustaan työvalmennukseen. Etelä-Suomen kuntien omistama Eteva on myös itse näyttänyt esimerkkiä ja toteuttanut yhteiskuntavastuutaan aivan aiheellisesti palkkaamalla aiempaa enemmän omia asiakkaitaan, vieläpä vakituisiin työsuhteisiin.

Toivottavasti työpaikkojen lisääntyminen kielii myös ilmapiirin muutoksesta ja lisääntyneestä tiedosta. Yritysten on hyvä tietää, että Etevan asiakas voidaan ottaa töihin palkkatuella määräajaksi, työtehtävät räätälöiden ja työajat sopien. Käytännössä kaikki asiakkaat työllistyvät osa-aikaisiksi.

Nyt elokuussa uudessa, palkallisessa työssä aloitti kolme etevalaista. He ovat työllistyneet pienryhmänä, jonka mukana kulkee Etevan ohjaaja. Ohjaajan apu on yleensä hyvin pientä, mutta hänen mukana olemisensa helpottaa uusien työntekijöiden kokemaa jännitystä – ehkä se helpottaa myös työnantajan kokemaa jännitystä?

Etevan työvalmentajien mukaan asiakkaita monesti jännittävät eniten sosiaaliset suhteet työpaikalla. Osaamista ja koulutus asiakkailla usein on – he ovat esimerkiksi erityisryhmien ammattikoulututkinnon suorittaneita artesaaneja, laitehuoltajia, kiinteistötyöntekijöitä – ja samoin motivaatiota.

Työvalmentajien mukaan Etevan asiakkaita on harjoitteluissa arvioitu tunnollisiksi ja reippaiksi työntekijöiksi. Työvalmentajat myös huomauttavat, että yrityksissä on paljon piilotyötä, joka pitäisi tehdä mutta johon ei ehditä tarttua.

Työllistäminen vaatii toki sitoutumista. Se vaatii myös paperisotaa – mutta onneksi tätä puolta hoitavat Etevan työvalmentajat.

Nyt eletään elokuuta. Vuotta on vielä yli neljä kuukautta jäljellä – kuinka moni Vihdin etevalainen vielä pääseekään palkalliseen työhön?

 

Maija-Liisa Nyman

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten toimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tänä vuonna on Vihdissä työllistynyt suuri joukko Etevan asiakkaita – "Iloisin mielin odotamme syksyä”1.6.2019 07.29

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat