Urheilu

Teemu Pukki sai onnitteluja Norwichista – maalitykillä edessä nyt huippuvastus Valioliigassa

Teemu Pukki

Sirpa Repo / arkisto

Teemu Pukki jatkoi maalivirettään sunnuntaina osuttuaan rangaistuspotkusta jalkapallon EM–karsintaottelussa Italiaa vastaan Tampereella. Italia sai Pukin tasoitusmaalin jälkeen kuitenkin kyseenalaisen rankkarin ja voitti ottelun 2–1. 

Pallo osui Sauli Väisäsen käteen, mutta Väisänen ei liikuttanut kättään, eikä tehnyt itseään isommaksi. Tilanteesta ei olisi pitänyt tuomita rankkaria.

Pukki ei tilannetta nähnyt. 

– Olin aikana kaukana, enkä nähnyt sitä tilannetta. En voi kommentoida siitä. Totta kai harmittaa. Päästiin tasoihin ja sitten ne meni ohi vielä. Kova jengi Italia on, Pukki sanoi.

Pukin rankkariin johtanut tilanne oli selkeä tuomio. Pukki karkasi Italian puolustukselta ja hänet kaadettiin.

– Kerran pääsin vähän siitä. Jättivät pienen raon ja yritin haastaa. Tunsin jotain jaloissa ja kaaduin siihen. Ihan kivaa oli taas tehdä maali, mutta silti harmittaa, Pukki sanoi tilanteesta. 

Tällä kerralla Pukki laittoi keskelle, kun Kreikkaa vastaan hän ratkaisi viime torstaina rankkarista oikeaan nurkkaan.
– Vähän mietin jo aikaisemmin, mitä tänään teen. Päätin laittaa sinne, Pukki totesi rankkariratkaisustaan.

Italian maalivahti Gianluigi Donnarumma yritti ilmeisesti psyykata Pukkia. Hän viivytteli ennen pilkkua, eikä heti tullut maalilleen. 

– En tiedä. Sillä kesti vähän aikaa tulla maalille. Mentaalipuolen juttuja varmaan sillä. Eivät toimineet tällä kertaa, Pukki sanoi sarkastiseen sävyyn.

Italia loi ottelussa odotetusti enemmän maalipaikkoja kuin Suomi. Maalivahti Lukas Hradecky suoritti muutaman paraatipelastuksen, joilla piti Suomen pelissä mukana.

– Olihan Italialla ekalla puoliajalla paikkoja. Luke oli aika hyvä. Se otti pari semmoista torjuntaa, jotka monelle maalivahdille olisivat menneet. Mutta ei sinänsä ollut hätää siinä ekalla puoliajalla, Pukki sanoi.

Vaikka Italia voittikin ottelun, vaikuttaa Suomen tilanne todella lupaavalta. Jos Suomi voittaisi seuraavissa otteluissaan Bosnia-Hertsegovinan ja Armenian, saattaisi EM–kisapaikka olla jo aika lailla varma. 

– Armenia on meitä kolme pistettä perässä. Kaksi aika tärkeää matsia on tulossa lokakuussa. Siinä on isot panokset kyseessä. Siinä voi jo saada tärkeitä pisteitä, jos kisoihin halutaan, Pukki ennakoi.

Pukki palaa maanantaina Norwich Cityyn. 

– On ihan kiva mennä takaisin omaan jengiin, mutta kyllä on jännittäviä aikoja maajoukkueessa, niin olisi kiva pelata näitä enemmänkin. Innolla odotan jo niitä seuraavia pelejä, Pukki sanoi. 

Kreikka- ja Italia-ottelut antoivat Pukille hyvää tuntumaa Valioliigaan, jossa hän on tällä kaudella tehnyt jo viisi maalia. Lauantai-iltana Pukki ja Norwich kohtaavat hallitsevan mestarin Manchester Cityn,

– Pari maalia ja jatkuu hyvä vire, niin Englantiin on kiva mennä takaisin. Siellä on lauantaina kova vastustaja tulossa, Pukki sanoi.

Seurakaverit Norwichista ovat iloinneet Suomen maajoukkueen menestystä. 

– Kyllä muutamia onnitteluja tuli Kreikka-voiton jälkeen. Jotkut laittoivat sieltä, Pukki paljasti. 

Haastattelu: Otto Palojärvi, Tampere

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin Huuhkajat etenee EM-turnaukseen – katkeralla Italia-tappiolla ei olennaista merkitystä9.9.2019 07.46
Rankkarin Italialle aiheuttanut Sauli Väisänen teki selväksi: ”Se oli väärä tuomio, näin sen videoltakin”9.9.2019 07.36
Kanerva: Tuomari Robert Adam myönsi itsekin, ettei ollut varma kohurankkarista9.9.2019 07.41

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat