Paikalliset

Tarjolla on useita kerhoja, syysleirille voi vielä ilmoittautua – Vihdin 4H-Yhdistyksen syyskausi on startannut vauhdilla

Kerhojen ohjaajien ensimmäisessä syyskauden suunnittelupalaverissa osa ohjaajista vas. Inka Airas, Minna Airas, Daniela Hartell, Anni Kettunen ja Inka Kettunen.

Vihdin 4H-yhdistys

Vihdissä lapsille ja nuorille on tarjolla monipuolista 4H-toimintaa.

Vihdin 4H-Yhdistyksellä pyörähti lähtötilanteessa syyskuun alussa käyntiin viisi kerhoa ympäri kuntaa ja lisää aloitetaan syksyn aikana.

Ohjaajat kokoontuivat ennen kauden aloitusta yhdessä suunnittelemaan tulevaa syksyn ohjelmaa kerhoihin ja saivat materiaalipaketit mukaan yhdistyksen toimistolta.

Kerhoja, jotka on suunnattu 6-13 vuotiaille, kokoontuu tällä hetkellä Otalammella, Selissä, Vihdin Kirkonkylässä kaksi kerhoa sekä Jokikunnan koululla.

Kerhot toimivat kouluperiodilla kerran viikossa erilaisilla teemoilla kuten kokkaus, kädentaidot, luonto, liikuntapelit ja nukkestailaus. Kerhoihin voi tulla mukaan syyskuun ajan ilman erillisiä ilmoittautumisia.

Syysleiri on tulossa 7-13 vuotiaille upeissa Rausjärven maisemissa Ikkalassa 20.-22.9.

Leirillä on tarjolla metsäseikkailuja, hauskoja kivitöitä, tunnistusretki metsään kasvien ja sienten pariin biologian opiskelijan Julius Ulpovaaran organisoimana.

Lisäksi odotettavissa on jännitystä kuten yövaloseikkailu metsään, souturetki järvelle, kokkauspajaa, tarinateatteria, askartelua mm. lehtipainotöitä sekä leirilemmikkien hoitoa, sillä leirillä on mukana koiranpentu ja kani. Paikkoja voi varata sähköpostilla [email protected]

Kesäajan Pestuurinki työllisti 37 paikallista nuorta. Töitä oli tarjolla paikallisissa kotitalouksissa erilaisissa työtehtävissä kuten lemmikkien hoidossa, puutarhatyössä, rakennushommissa, lasten hoidossa yms.

Vihtiläiset kotitaloudet ovat hienosti löytäneet nuoret työntekijät ja saavat näin vaikutettua nuorten työllistymismahdollisuuksien lisääntymiseen paikallisesti.

Pestuurinki toimii syyskaudella yhdistyksessä pienimuotoisesti ja nuoria työntekijöitä voi yhä tilata erilaisiin kotitalouksien ja yritysten työtehtäviin sähköpostitse milloin tahansa: [email protected]

Yhdistys on vakuuttanut nuoret ja maksaa nuoren työntekijän lakisääteiset sivukulut. Työn tuntihinta tilaajalle 17,50 euroa tunnilta sisältäen 24 prosenttia alvia ja on verotuksessa kotitalousvähennyskelpoinen.

Nuorille on tavoitteena järjestää syyskauden aikana vielä työelämätaitoja yrittäjyyskoulutuksen muodossa, josta ilmoitetaan tarkemmin syyskuun aikana.

Yhdistys on järjestänyt joka vuosi jo yli kymmenen vuoden ajan Metsäsäätiön kuljetusapurahan turvin koululaisryhmien opetuksellisia metsäpäiviä lähialueen metsiin.

Opetuksellisina teemoina on tutustuminen metsänhoitoon sekä metsän virkistyskäyttöön kestävällä tavalla.

Päivien aikana on toisinaan mahdollisuus myös opetella erätaitoja metsärastiradalla. Ojakkalan koululta on kaksi luokkaa lähdössä 25.9 metsäpäivään.

Sitoutumatonta toimintaa

Tärkeitä arvoja uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomassa toiminnassa ovat 4H-toiminnan vahvat sisällöt kuten ruoka, metsä, luonto ja ympäristö sekä käden taidot tarjoavat paljon vaihtoehtoja kestävää elämäntapaa tukevien tietojen ja taitojen harjoitteluun.

4H:ssa lapset ja nuoret saavat monipuolisia mahdollisuuksia harjoitella kulttuurien välisen vuorovaikutuksen taitoja ja monenlaisissa ryhmissä toimimista.

Järjestön tarjoamassa kansainvälisessä toiminnassa nuorella on mahdollisuus oppia eri kulttuurien tuntemusta ja suvaitsevaisuutta sekä vahvistaa kielitaitoaan.

Toiminnassa kehittyvät myös uteliaisuus, sitkeys ja ongelmanratkaisukyky, jotka ovat tärkeitä ominaisuuksia yhä kansainvälisemmäksi muuttuvassa työelämässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat