Paikalliset

"Suurenmoista jousisoundia luvassa" – Virtuosi di Kuhmo esiintyy Nummelassa

Jussi Vähälä, Elina Vähälä, Riitta-Liisa Ristiluoma, Atte Kilpeläinen, Anna-Leena Haikola ja Mikko Ivars soittavat Nummelassa Brahmsia ja Beethovenia.

Virpi Tahvavainen

Vihtiläinen monitaideyhdistys Hämmentämö avaa syyskautensa konsertilla Nummelan kirkossa ensi maanantaina. Esiintymään saapuu Virtuosi di Kuhmo, ja tällä kertaa mukana on kuusi taiteilijaa.

Konsertin molemmat alttoviulistit ovat kotoisin Vihdistä: Hämmentämön perustajajäsen Atte Kilpeläisen lisäksi mukana on Riitta-Liisa Ristiluoma, joka nykyisin soittaa Suomen Kansallisoopperan orkesterin sooloalttoviulistina.

Esiintymään saapuu myös kansainvälistä uraa tekevä viulisti Elina Vähälä, joka on hiljattain valittu Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopiston professoriksi. Kyseessä on kovan luokan nimitys; Wienin koulu on rankattu taideyliopistojen vertailussa vuonna 2019 jaetulle ykkössijalle Juilliard Schoolin kanssa. Vähälä aloittaa työnsä lokakuussa.

– Tehtäväni siellä on pääasiallisesti kouluttaa viulisteja. Olen tehnyt samaa työtä saksalaisissa korkeakouluissa kymmenen vuotta, Vähälä kertoo ja sanoo odottavansa inspiroivaa ympäristöä ja kovatasoisia oppilaita.

Vihdissä Vähälä kertoo käyneensä esiintymässä kymmenisen vuotta sitten Quadrion-jousikvartetin kanssa.

Vihti on hänelle kuitenkin tuttu myös siitä, että hän on käynyt yli kolmekymmentä kertaa opettamassa Viuluakatemian kursseilla Päivölän virkistyskodissa. Kyseessä on muutaman kerran vuodessa järjestettävä mestarikurssimuotoinen lisäkoulutus huippulahjakkaille nuorille suomalaisille viulisteille.

Viuluakatemia järjesti kurssinsa Päivölässä vuosina 2009-2015; nykyään toiminta on keskittynyt Porvooseen. Vähälä sanoo, että Päivölän ainutlaatuista henkeä muistellaan kuitenkin edelleen lämmöllä.

Virtuosi di Kuhmon toiminnassa Vähälä on ollut mukana alusta asti.

– Aloitin orkesterin riveissä teini-iässä ja siirryin konserttimestarin pallille aika pian. Olen jo nuorena ehdottomasti oppinut yhteissoitosta ja jousisoundista eniten Virtuosi-vuosien aikana.

Suomen johtavista jousisoittajista koostuva kamariorkesteri perustettiin vuonna 1992. Viime vuosina se on esiintynyt pienemmillä kamarikokoonpanoilla.

– Viime vuosina yhtye on keskittynyt soittamaan suurempia kamarimusiikkiteoksia sekstetoista nonettoihin, sekä harvinaisuuksia että kaikkein rakastetuimpia mestariteoksia.

Maanantaina Nummelassa Virtuosi di Kuhmo soittaa pääteoksena Johannes Brahmsin jousisekstetto B-duurin. Aluksi kuullaan Ludwig van Beethovenin kuudes sinfonia, lisänimeltään Pastoraali.

– Beethovenin Pastoraalisinfonian sovitusta on erittäin hauska soittaa, ja koko orkesterin stemmat on jaettu nokkelasti kuudelle jousisoittimelle. Tämä musiikki on niin nerokkaasti kirjoitettu, että näinkin pieni yhtye pystyy tavoittamaan sinfonian draamalliset tehot, mutta samalla pystymme olemaan ketterämpiä ja herkempiä kuin suuri soittajisto, Vähälä sanoo.

Brahmsia hän puolestaan kuvaa nimenomaan suurten kamariteosten säveltäjäksi. Nämä kamariteokset ovat hänen mielestään hienoja yksilöllisiä taideteoksia, jotka puhuttelevat syvästi inhimillisellä tasolla.

– Sekstetto B-duuri on perusluonteeltaan aurinkoinen ja hymyilevä, unohtamatta kuitenkaan dramaattisia käänteitä. Suurenmoista jousisoundia luvassa, Vähälä lupaa.

Konsertti

Virtuosi di Kuhmo maanantaina 16.9.2019 klo 19 Nummelan seurakuntakeskuksessa (Kappelitie 5).

Esiintymässä viulistit Elina Vähälä ja Anna-Leena Haikola, alttoviulistit Atte Kilpeläinen ja Riitta-Liisa Ristiluoma sekä sellistit Jussi Vähälä ja Mikko Ivars.

Ohjelmassa on Brahmsia ja Beethovenia.

20 euron hintaisia ohjelmia ryhdytään myymään ovelta tuntia ennen konsertin alkua.

Konsertin järjestää Hämmentämö yhteistyössä Vihdin seurakunnan kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat