Puheenaihe

Suomen liikenteessä loukkaantuu joka vuosi yli 3000 henkeä – täällä sattuvat useimmat kuolonkolarit

Valtaosa kuolemaan johtavista kolareista sattuu maaseudulla. 

Jorma Rinne / arkisto

Liikennevahinkojen määrissä ja vakavuudessa on selviä alueellisia eroja. Eniten liikennevahinkoja sattuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.

Vakavimmat liikenneonnettomuudet tapahtuvat Lähi-Tapiolan tiedotteen mukaan kuitenkin harvaan asutuilla alueilla. Taajamien ulkopuolella sattuu yhdeksän kymmenestä autoilijan kuolemantapauksesta. 

Henkilövahingoista liikennevakuutuksesta maksetut korvaukset ovat keskimäärin jopa viisi kertaa suuremmat kuin liikenteen omaisuusvahingoissa.

Alueellisia eroja vahinkotilanteissa selittävät muun muassa liikennemäärät ja ajonopeudet. Kaupungeissa autoja on enemmän ja esimerkiksi parkkipaikoilla sattuu paljon peltikolareita.

Liikenneturvan mukaan taajamien ulkopuolella tapahtui yhdeksän kymmenestä autoilijan kuolemantapauksesta ja 70 prosenttia loukkaantumisista. 

Henkilöautossa matkustavia on kuollut viime vuosina noin 140 ja loukkaantunut yli 3 000 ihmistä vuodessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Neljän auton ketjukolari Espoossa – liikenne ruuhkautui tunneliin9.10.2019 09.06
Katso video: 6 auton ketjukolari ruuhkautti Turunväylän aamulla – poliisilta tärkeä muistutus Uudellemaalle16.1.2019 12.09

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat