Puheenaihe

Muista ainakin nämä kaksi asiaa ennen kuin lähdet ajamaan moottorikelkalla, muuten voi tulla erittäin kalliiksi

Kausiajoneuvojen käyttöönoton yhteydessä on oltava tarkkana, että velvollisuudet tulevat hoidetuksi.

Arkisto/Heli Hyttinen

Moottorikelkkakausi lähestyy jälleen erityisesti maamme pohjoisosissa. Ennen kuin lähdet kelkalla liikkeelle, on syytä tarkistaa, että kelkka on rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteinen liikennevakuutus on voimassa. Liikennekäytöstä poistetulla ja vakuuttamattomalla ajoneuvolla ei saa ajaa lainkaan.

– Lain mukaan liikenteeksi lasketaan myös teiden ulkopuoliset alueet kuten pihatiet, pellot, metsät ja jääalueet, LVK:n perintäpäällikkö Vesa Korhonen kertoo tiedotteessa.

 

Valvontateknologia kehittyy jatkuvasti, joten kiinni jääminen on yhä todennäköisempää. Vakuuttamattomuusmaksu on maksettava takautuvasti koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut vakuuttamaton, vaikka sillä olisi ajettu vain yhtenä päivänä.

Vakuuttamattomuusmaksu voi olla jopa nelinkertainen tavalliseen vakuutusmaksuun nähden. Myös vero on maksettava jälkikäteen. Lisäksi poliisi voi poistaa ajoneuvon kilvet saman tien.

Jos vakuuttamattomalla moottorikelkalla tapahtuu onnettomuus, kuljettaja ei saa korvauksia omista henkilövahingoistaan.

– Henkilövahinko voi tulla erittäin kalliiksi, jos henkilö on esimerkiksi työkyvytön lopun elämäänsä, LVK:n korvauspäällikkö Antti Tuulensuu varoittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Heinäkuinen moottorikelkkaretki vei sairaalaan – kuljettaja puhalsi 2,35 promillea21.7.2019 09.42

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat