Puheenaihe

Varusmiehen ryöpytystä vastustava adressi on kerännyt yli 2 000 nimeä – "Ei murskata nuoren miehen elämää"

Raaseporissa tapahtuneessa Puolustusvoimien Masi-miehistönkuljetusajoneuvon ja kiskobussin välisessä onnettomuudessa menehtyi 4 henkilöä.

Kai Jauhiainen

Jo yli 2 000 henkilöä on allekirjoittanut Raaseporin turma-auton kuljettajan ryöpyttämisen lopettamista vaativan adressin.

Adressit.com-sivustolle perustettu adressi vaatii, että syyttäjä luopuu toimivaltansa puitteissa rangaistusvaatimuksistaan. Adressissa todetaan syytetyn itsekin loukkaantuneen onnettomuudessa ja sen lisäksi joutuneen julkisen ryöpytyksen kohteeksi.

– Ei murskata nuoren miehen elämää lopullisesti, adressissa todetaan.

Kolmen varusmiehen ja yhden sairauskohtaukseen kuolleen junamatkustajan hengen vaatinut onnettomuus tapahtui junaradan tasoristeyksessä Raaseporissa lokakuussa vuonna 2017. Lisäksi onnettomuudessa loukkaantui viisi ihmistä, joista yksi oli kuljettaja itse.

Länsi-Uudemaan käräjäoikeus hylkäsi 3.10.2019 kaikki syytteet kuorma-autoa kuljettanutta varusmiestä kohtaan. Syytteet hylättiin, koska sää oli tapahtuma-aikaan hankala ja näkyvyys ohjaamosta oli myös kuorma-auton rakenteen vuoksi huono.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on kuitenkin 8.10.2019 hakenut jatkokäsittelylupaa Helsingin hovioikeudelta.

Adressin allekirjoittajien mielestä käräjäoikeuden päätös on ainoa oikea ja kohtuullinen päätös.

– Jatkaminen seuraavassa oikeusasteessa tietää vain tuskaa kaikkien osapuolten läheisille ja taloudellisia kuluja yhteiskunnalle, adressissa todetaan.

https://www.adressit.com/raaseporin_tasoristeysonnettomuuden_jatkokasittely_lopetettava

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Miksi Raaseporin turma-autoa ajaneen varusmiehen ryöpytys jatkuu? – Näin syytettä ajava Jukka Rappe perustelee8.10.2019 12.00
Syyttäjä: Raaseporin tasoristeysturman nuori varusmieskuski ei nähnyt raiteille 13 sekuntiin – välttyy kokonaan syytteiltä26.9.2018 09.29
Parikymppinen varusmies joutui yksin epäillyksi Raaseporin traagisesta kuolonturmasta – "Loukkaantuneet saivat niin paljon kipeää, ettei turvavyörikettä epäillä"19.6.2018 13.25
Näin Raaseporin junaturman tapahtumat etenivät – Hätäkeskukseen soitti auton ohjaamosta sinkoutunut upseerikokelas7.6.2018 11.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat