Ruoka

Vielä 50-luvulla mattimeikäläinen söi 45 kiloa ruista vuodessa – ja maistuu se suomalaisille edelleen


 

Mostphotos

Suomalaiset ovat kovia rukiin syöjiä. Asukasta kohden ruista käytetään Suomessa noin 15,3 kiloa vuodessa, kertoo Ruokatieto. Yhteensä se tekee noin 84 miljoonaa kiloa.

Toisaalta ennen vanhaan ruista kulutettiin vielä enemmän. Keskivertosuomalainen söi 1950-luvulla jopa 45 kiloa ruista vuodessa.

Vuodesta 2013 kotimaisen rukiin määrä on yli kolminkertaistunut. Tuolloin kotimaista ruista tuotettiin vain 25,7 miljoonaa kiloa ja ulkomailta ruista ostettiin 56,5 miljoonaa kiloa.

Vuonna 2017 Suomi pääsi omavaraiseksi rukiin tuottamisessa, mutta viime vuoden sato jäi pienimmäksi kahteenkymmeneen vuoteen. Viljelyalan kylvömäärä ei siten riittänyt omavaraisuuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ruisleipä edelleen kuluttajan mielessä terveellisin viljatuote – katso kuinka kaurapuuro sijoittuu11.10.2019 08.48

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat