Paikalliset

Vihtiläinen satukirja on yhtä vanha kuin Vihdin Uutiset. ”Rikas kieli on merkki sivistyksestä”

– Vihdin murteella nykysatuja, tai Aku Ankkaa, sekin voisi olla yksi idea. Kukahan semmoisen kääntäisi? Vihdin Museon johtaja Heidi Tammelin heittää pallon kielen tuntijoille.

Minna Saarinen

”Tääl Vihris oli kerta semmonel laiskampulskamiäs kun yks kerta, kun oli taksvärkis, meni yhteel latoom maata, meinai et saa helpommam päivä siltaval. Mut laros oli hirmijä vaaksiaispesä (ampiaispesä). Ja kun äijä pelkäi et vaaksiaiset pommittaa hänt ku hän nukkuu, meinai häm polttaa sem pesäm pois. Mut laros oli kuiva olkikatto ja kun äijä pani siihem pussiiv valkjan ni se leimahti siit koht kattoo ja koko lato paloi, äijä ei saanus sitä sammumaa.”

Näin alkaa satu ”Mihen kerput oli joutunut”.

Kyse on Vihti-Seuran 1979 julkaisemasta murresatukirjasta.

Se perustuu Kaarlo Rannan ja K.V. Petrellin keräämiin, murreasuun muunneltuihin kansansatuihin, runoihin ja lauluihin.

 

Kirja on harvinaisuus. Tosin Vihtiläistä satukirjaa on jokunen kappale lainattavissa: niin pääkirjastolla kuin kirkonkylällä. Vihti-kokoelmassa lukukappaleita on kolme: kaikkiaan kirjastolla kirjoja on kahdeksan.

Pääkirjaston tilastoista näkyy, että kirjaa lainataan, muttei järin paljon: tänä vuonna kerran, viime vuonna niin ikään kerran.

Vihdin Museon johtaja Heidi Tammelin toteaa, ettei teoksesta tiedetä. Silti kuntaan muuttaa uutta väkeä: hekin ovat nyt vihtiläisiä. Mutta he eivät välttämättä tiedä uuden kotikuntansa historiaa. Mukana muuttavasta lapsestakin tulee vihtiläinen.

– Tänä päivänä lapsilla on se fingelska, joka ei enää ole suomea. Sitä tulee niin paljon joka paikasta, eikä siltä pysty välttymään. Yksi yhdistävä tekijä on rikas kieli, ja olemme menettämässä sitä.

– Rikas kieli on yksi merkki sivistyksestä. Siitä puhuminen, julkaisujen tekeminen ja niiden hankkiminen olisi tärkeää, Vihdin Museon johtaja Heidi Tammelin sanoo.

 

Museolla kirjoja on tavattoman iso nivaska.

– Minulla on ollut kunnia kuulla sellaisia ihmisiä, jotka ovat todella vielä puhuneet vihtiä. Yksi sellainen oli vaarini, joka hoiti minua lapsena päivittäin. Vanhan ajan vihtiä puhuvat edelleen täällä esimerkiksi Korpelan Onni ja Maire Noutama.

Kirjassa esimerkiksi klasi ei suinkaan ole vesilasi, vaan ikkuna.

Verbit imperfektissä ovat teoksessa usein i-päätteisiä: merkkai, meinai. Häm merkkainee, kun seuraava alkaa m-kirjaimella, loppuu edellinen siihen. Tyypillistä on myös vokaalin pidentymä.

– Sitten Petrell, joka oli pappi, kirjoitti Äijä pappina -sadun. Se on aika hauskaa, Tammelin naurahtaa.

 

Vihti on länsimurteiden perhettä, joskin vaikkapa lohjaan verraten aavistuksen hämäläisempää. 1800-luvulla, kun Karkkila erosi Vihdistä, muuttuivat murteetkin ajan saatossa erilaiksi: Karkkilassa murre on syvempää.

Joitakin kirjan sanoja pitää hieman miettiä lukiessa. Mutta jos tietää, että iso osa sanoista on peräisin ruotsista, tietää jo jotakin.

– Toki kun äitini tuli miniäksi Vihtiin Helsingistä, tapasi anoppi sanoa: mees hakee pari kessua. Kessu on pärekori vihdiksi. Toinen oli, että annas tuslari. Se on sihti, Tammelin nauraa.

– Onhan näitä, joita ei voi järjellä loogisesti selittää, ne on vain tiedettävä.

Tammelin sanoo, että jos tänne muuttava lapsi on nyt vihtiläinen, niin vaikka vanhempi olisi mistä tahansa muualta, on kirja on hänelle oman lapsuuden rikkaus.

– Ennen ihmiset vain puhuivat suoraan tätä. Nyt, kun olemme jo sen menettäneet, on kirja yhä olemassa.

Vihtiläinen satukirja

Kansansatuja Vihdistä. Muistiin merkinneet K.V. Petrell ja Kaarlo Ranta. Puupiirrokset: Severin Falkman.

Vihti-Seuran julkaisuja IV. Vihdin Kirjapaino Oy, 1979.

Satujen aiheet kansainvälisiä. Ne ovat kertojien mukana kulkeneet maasta maahan. Vihtiläisiksi ne tulevat murrosasunsa ansiosta.

Kaarle Viktor Petrell (1864–1932) oli vihtijärveläinen torpparinpoika, joka valmistui ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta alkeisopistosta 1885. Joululomalla ollessaan hän keräsi kotipuolessa satuja, kansanlauluja ja sananparsia, joita nykyään säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa.

Petrell valmistui teologiksi 1888 ja toimi useissa seurakunnissa pappina, sitten kirkkoherrana.

Pienviljelijä, kirvesmies ja puutyöntekijä –opettaja Kaarlo Ranta (1895–1964) keräsi 1930-luvulta lähtien valtavan kokoelman vihtiläistä perinnetietoutta eri aloilta. Hän lahjoitti 18 vahakantista vihkoa Vihti-Seuralle.

Ranta oli seuran perustajajäseniä, ja sen uutterimpia jäseniä. Kirjan sadut ovat vihkoista kaksi ja kolme.

Taiteilija Severin Falkman (1831–1889) tunsi hyvin Vihdin kauniit maisemat. Hänen sisarensa oli Hiiskulan kartanon rouva Hanna Brummer. Vihtijärven kappelin alttaritaulu on Falkmanin tekemä.

Tämän kirjan Falkmanin kuvat tehtiin sata vuotta sitten Kansanvalistusseuran julkaisemaan kirjaan Suomalaisia kansansatuja.

FM Matti Vilppula on tarkistanut satujen murreasun.

Vihti-Seuran julkaisutoimikunta 1979: Heikki Karvonen, Eino Ketola, Jarl Pousar, Matti Vilppula.

Lainattavissa Nummelasta ja kirkonkylältä. Vihdin museo myy kirjoja nimelliseen hintaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

”Hyvä paikallinen täky” – Vihdin Museo toimitti arvokkaat kirkkotekstiilit kokoelmakeskus Leiraan6.11.2019 20.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat