Paikalliset

”Ei ollut yhtään samanlaista päivää” – Karviaisen työsuojelupäällikkö Paula Laiho jäi eläkkeelle

Pielavedeltä lähtöisin oleva Paula Laiho muutti Vihtiin ja Olkkalaan vuonna 1988. Laiho tekee monenlaisia käsitöitä sukista kahvipussitöihin. Harrastus näkyy kotitalon pihapiirissäkin: puissa piileskelee esimerkiksi Laihon valamia pöllöjä.

Maija-Liisa Nyman

– Kyllä suosittelen Karviaista työpaikkana, olkkalalainen Paula Laiho sanoo. Hän kiittelee esimerkiksi sitoutunutta ja osaavaa henkilöstöä sekä vahvaa me-henkeä, yhdessä tekemistä.

Laiholla on kokemusta muistakin työpaikoista, esimerkiksi Koskelan ja Laakson sairaaloista. Nopealla mietinnällä hän rankkaa Perusturvakuntayhtymä Karviaisen kuitenkin ykköseksi työpaikkojensa joukossa.

Laiho tuli perushoitajaksi Vihtiin kirkonkylän osastolle vuonna 2002. Seuraavana vuonna hänestä tuli työsuojeluvaltuutettu ja pääluottamusmies ja vuonna 2009 Karviaisen työsuojelupäällikkö. Siitä tehtävästä Laiho jäi eläkkeelle nyt, kymmenen vuotta myöhemmin.

– Nopeasti tähän on tottunut. Eläkkeellä oleminen on oikeastaan aika hauskaa, Paula Laiho hymyilee.

Hänestä on ihanaa, kun aamulla saa nukkua niin pitkään kuin haluaa ja päivällä voi lähteä asioille noin vain. Ihanaa on myös se, että nyt hänellä on keskeytyksetöntä aikaa sukututkimukselle.

Sukututkimusta Laiho on tehnyt jo aikaisemmin, sekä omasta että miehensä Antti Laihon sukujuurista. Nyt Paulalla on ollut mahdollisuus jälleen uppoutua tutkimukseen.

– Tämä on mielenkiintoista ja yllättävää. Antin isän sukua kun tutkin, yhtäkkiä tuli vastaan Tanskan kuninkaan avioton poika, Paula kertoo.

Työsuojelupäällikkönä Laiho huolehti siitä, että työolosuhteet täyttivät lain vaatimukset.

– Kaiken ei tarvitse olla tämän päivän hienointa, mutta laki tulee täyttyä.

Laiholle kuului työsuojelun yhteistoiminnan lisäksi muun muassa välineiden turvallisuudesta huolehtiminen, sisäilmatyö, työhyvinvoinnista huolehtiminen, yhteistyö työterveyden kanssa, esimiesten ja henkilökunnan auttaminen esimerkiksi ristiriitatilanteissa.

– Välillä oli haasteellisia tilanteita ja vaikeita tilanteita, mutta yhteistyössä kaikkia ratkottiin.

Karviaisessa Laiho toimi työsuojelupäällikön lisäksi myös eläkeasiamiehenä ja potilasasiamiehenä. Sen lisäksi hän auttoi henkilöstöhallinnossa.

– Tuhat ja sata asiaa. Ei ollut yhtään samanlaista päivää, Laiho toteaa.

Karviaisen ja kunnan asioita eläkeläinen aikoo seurata tiiviisti jatkossakin.

– Toivon, että Karviaisen yhteistyö kuntien kanssa toimisi hyvin.

Sitäkin hän toivoo, että uuden terveysaseman suunnittelu nytkähtäisi eteenpäin.

– Karkkila teki viisaan ratkaisun ja remontoi vanhan terveysaseman uuteen uskoon, vaikka taloudellisesti kova paikka se oli heillekin.

Työntekijöille Laiho toivoo tasaista tukea, jotta nämä jaksavat tehdä tärkeää työtään. Esimerkiksi lastensuojelussa ja kotihoidossa ollaan tekemisissä vaativien asioiden kanssa.

– Suurin ongelma ovat akuutit liikkeet lastensuojelussa ja vanhusten hoidossa. Ikääntynyt väestö lisääntyy ja se tarkoittaa, että koska meillä on vain akuuttiosastot, pitäisi kotihoitoon satsata paljon, Laiho muistuttaa. Hän neuvoisikin päättäjiä tavoittelemaan pitkäjänteisiä säästöjä.

– Hyvään lopputulokseen tarvitaan euroja ja aikaa, osaamista ja yhteistyötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat