Paikalliset

Vihdin kulttuurikeskus maksaa vähintään 160 000 euroa – tarveselvitys hyväksyttiin kunnanhallituksessa

Vihdin kunnan kulttuurituottaja Tommi Muhli näkee Kirkkoniemen koulun hyödyntämisessä suuria mahdollisuuksia.

ARKISTOKUVA/Vesa Valtonen

Alustava kustannusarvio Kirkkoniemen koulun tilojen muuttamiseksi kulttuuri- ja harrastetoiminnalle on minimissään 160 000 euroa. Tämä summa ei sisällä auditorio- ja teatteritilan muutostöitä, joiden alustava kustannusarvio on 300 000 - 600 000 euroa.

Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina tarveselvityksen Kirkkoniemen koulun soveltuvuudesta kulttuurikäyttöön.

Kunnanhallitus edellyttää, että ulkopuolisen rahoituksen saamisen mahdollisuudet ja alueen toimijoiden kiinnostus tiloja kohtaan selvitetään ennen hankesuunnitelman tuontia päätöksentekoon.

Tarveselvitys on osa laajempaa suunnitelmaa, jossa käsitellään kirkonkylän kokonaisvaltaista kehittämistä.

Kunnanvaltuuston marraskuussa hyväksymässä kuluvan vuoden talousarviossa on Kirkkoniemen koulun muutostöihin varattu 100 000 euroa.

Suunnitelmien mukaan Kirkkoniemen koulun tiloihin siirrettäisiin Nummelan Lankilasta teatterin tukipalvelut ja harjoitustilat. Lankilaan jäisivät bänditilat. Teatterilta vapautuviin tiloihin siirtyisi kirkonkylästä Pitäjänkeskuksesta bänditoiminta.

Kaikki muut Pitäjänkeskuksessa nyt olevat toiminnat olisi tarveselvityksen mukaan mahdollista siirtää Kirkkoniemen kulttuurikeskukseen.

Entisen koulurakennuksen alakerrassa on jo Vihdin Ampumaseuran ilma-aserata. Alakertaan on lisäksi kaavailtu Tanssiopisto Vinhalle kahta tanssisalia ja seuran toimistoa.

Keskikerrokseen on suunniteltu Hiiden Opistolle kivi- ja korupajaa, opetustilaa, kuvaamoa, uunitilaa, kutomoa ja varastoa. Tähän kerrokseen on suunniteltu myös kunnan kulttuuripalvelujen toimisto, lopputoimisto ja erillinen kokoustila sekä ravintola ja keittiö.

Ylimpään kerrokseen sijoittuvat tarveselvityksen mukaan Vihdin Teatterin puvustamo, ompelimo, lavastepaja, varasto ja harjoitussali.

Auditorion mahdollisiin muutostöihin tarvitaan erillinen hankesuunnitelma.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Niuhalan koulun uudelle elämälle ovat suunnitelmat valmiina: Vihtiläisille kulttuurikeskus9.11.2019 07.55
Vihdin kirkonkylän kulttuurikeskuksesta valmistui tarveselvitys9.12.2019 08.20
"Tuulevi on loistava lahjakkuus" – Kunta tukee nuorta ampujalupausta24.8.2019 07.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat