Palstat

JÄRJESTÖT

[email protected]

Järjestöpalstailmoitukset netissä www.vihdinuutiset.fi

Jokainen järjestöpalstailmoitus pyritään julkaisemaan kahdesti, toimitus tiivistää ilmoituksia tarvittaessa.

Järjestöpalstailmoitukset on toimitettava Vihdin Uutisille keskiviikon lehteen viimeistään tiistaina klo 10 ja viikonvaihteen lehteen viimeistään torstaina klo 10.

Vihdin Omakotiyhdistys. Asu @ Remontoi ja Oma Mökki 20-messumatka la 4.4.2020 on valitettavasti peruutettu. Myös keilakerho on toistaiseksi tauolla.

Hiiden Omaishoitajat ry / OmaisOiva toiminta. Koska toimintamme koskettaa koronavirus-riskiryhmiä, noudatamme erityistä varovaisuutta toiminnassamme. Haluamme toimia vastuullisesti ja yrittää estää koronaviruksen leviämistä. Tämän johdosta yhdistyksemme on päättänyt pitää OmaisOhjaamon osoitteessa Karnaistenkatu 43, 08100 Lohja, kiinni maaliskuun loppuun asti, jatkosta informoimme myöhemmin. Seuraamme edelleen tiiviisti suosituksia ja teemme jatkosta päätöksiä, kun tiedämme lisää. Työntekijämme ovat kuitenkin tavoitettavissa puhelimitse tai sähköpostilla normaalisti. Tulemme ideoimaan ja toteuttamaan uusia malleja omaishoitajien jaksamisen ja hyvinvoinnin tueksi toimintojen ollessa peruutettuja. Omaishoitajien valmennukset ja teemapäivät/ infot / koulutukset yhteistyössä Lohjan kaupungin tai Ptky Karviaisen kanssa on peruttu koko kevään osalta. OmaisOhjaamon ulkopuoliset toiminnot (vertaistukiryhmät, teemakurssit, kuntosalit ) ja yhdistyksen omat toiminnot jäsenistölle peruutetaan myös toistaiseksi. Tiedotamme niiden osalta jatkossa. Poikkeuksena etävertaisryhmä – sen toiminta jatkuu kuvapuhelimen kautta. Lisätietoja [email protected] / 040 5800442. Ajankohtaista tietoa liittyen COVID-19 koronaviruksesta saa THL:n sivuilta: https://thl.fi/fi/

Vihdin VPK. kevätkokous 24.3. on peruttu.

Adventtikirkko. Nummelan adventtiseurakunta Sykkivä Sydän, Kopun Kartano, Kopun sali, Kopunkuja 10 A, 03100 Nummela, www.sykkivasydan.fi, pastori Sakari Vehkavuori, puh. 044 033 5494. La. 21.3. Klo 10:00-12:00 jumalanpalvelus sähköisesti, ohjeet toimitetaan sähköpostilla. Raamattutunnin muistojae: Dan. 11:35. Palveluvuorossa: Pastori Atte Helminen.

Hopeaniemen adventtiseurakunta. Tiedustelut, puh. 044 032 6808. La 21.3. ei jumalanpalvelusta.

Länsi-Uudenmaan senioriopettajat. Lahden retki ja toukokuun luontoretki peruutettu - Tuusulanjärven retki siirretty syyskuuhun - Mustion kesäteatteri su 9.8 klo 16.00 Katri Helenan konsertti. -. Maksu 41€ + matkat 20..6 mennessä - Helsingin observatorio ja Mannerheim museo pe 14.8. Lounas tilausravintolassa Tähtitorninmäellä. Maksu 55€ 20.6 mennessä. - Teaterin Suurmusikaali Mary Poppanen 8.10 klo 12.00. Maksu 82 euro + matkat 20.8 mennessä. – Laurentiussali pe 30.10 klo 19.00 Vanhoja poikia rooleissa Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti Valtonen. Miehet unelmat ja laulut Juha Vainio.Ilm. ja maksu 40€ 20.6 mennessä jIlmoittautumiset [email protected] tai puh 0400676942

Nummelan Eläkkeensaajat. Keskeytämme viikkotoiminnan toistaiseksi, myös suunnitellut kevään retket ja matkat, korona-virusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Pidetään huolta ystävistä ja toinen toisistamme vaikkapa soittamalla ja kuulumisia vaihtaen. Ilmoitamme järjestöpalstoilla muutoksista toiminnassamme. Hanna Jokela p. 050 3200 492

Vihdin Eläkeläiset. Lakkautamme lauluköörin ja muun kokoontumisen ja vierailut muihin järjestöihin tältä keväältä. Ilmoitamme jatkosta tuonnempana.

Lohjanseudun Tanhuujat. Kansantanssiharjoitukset tältä keväältä ja esiintyminen Linnaistenhovissa 20.4. on peruttu koronaviruksen vuoksi. Eila 040 - 7781790

Vihdin Eläkeläiset. Koronavirus leviää. Siksi peruutamme kevätristeilyn Tallinnaan 28.-29.4. sekä yhteislaulutilaisuuden Puistolassa 2.4. ja myös Iloisen iltapäivän Puistolassa 23.4. Emme myöskään mene vierailuille muihin yhdistyksiin.

Elokuvakerho Kino Iglu. Kevään näytökset peruttu koronan vuoksi. Kausikortit käytössä tulevissa elokuvatapahtumissa.

Hiidenseudun neurot-kerho. Kerhotapaamiset peruutettu toistaiseksi koronaviruksen vuoksi. Eeva Ristseppä p. 0405238931

EL Vihdin yhdistys. Liiton suosituksen mukaan yhdistyksemme kaikki tapahtumat perutaan koronavirusepidemian vuoksi maanantaista 16.3. alkaen toukokuun loppuun saakka. Harrasteryhmien kokoontumiset, kuten boccia, keilaus ja laulukerho jäävät myös maanantaista 16.3. alkaen tauolle. Jos koronaepidemian tilanne muuttuu turvalliseksi toimia, ilmoitamme toimintojen jatkamisesta erikseen.

Vihti-Seura. Kevätkokous 22.3. Härkälän Monitoimitalolla perutaan.

Vihdin Sydänyhdistys. Keväinen matka 5.5. Viroon on peruuntunut. Suunniteltu uusi aika on 23.9. Kisakallioon 12.5. suunniteltu retki on myös peruttu. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Vihdin Sydänyhdistys. Sydänliiton ohjeistuksen mukaisesti on Sydänpisteen toiminta keskeytetty koronaviruksen aiheuttaman tartuntavaaran vuoksi toistaiseksi.

Sotainvalidit ja Vihdin Rintamaveteraanit. Selin monitoimitalolle suunniteltu retki Torstaituvan viettoon torstaina 2.4. on peruutettu. Tiedustelut tarvittaessa yhdistysten sihteereiltä (050 3724601 ja 040 583 7997).

Vihdin Reumayhdistus. Lämminvesijumppa on peruttu ainakin maaliskuussa. Jatko riippuu uimahallin sulkuajan päättymisestä. Kevätretki Lehmirantaan on peruttu. Paikka on suljettu 10.5. asti.

Koti-Nummela. Muistelupiirin kokoontuminen 19.3. on peruttu.

Vihdin Vanhusten Tuki. Kaariklubin, Siiriläklubin ja tietokoneryhmien kevään toiminta on peruttu koronavirus-tartunnan ehkäisemiseksi. Tied. Maija Havutie 044/5475825

Vihdin Karjalaseura. Kevätkokous (18.3.) on peruttu koronavirus - tilanteen vuoksi. Uusi kokousaika ilmoitetaan myöhemmin.

RL Nummelan osaston 118. Kuukausikokous 25.3. klo 18 Ravintola Klassikossa, Vihdintie 2, Nummela.

Nummelan Ty Elo. Kevätkokous 26.3. klo 18.30 Rientolassa. Esillä sääntömääräiset asiat.

Lohjan Monitoimikeskus. Oletko kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta? Etsimme uusia vapaaehtoisia monikulttuuriseen toimintaan. Jos viihdyt ihmisten seurassa, olet kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja haluat tukea maahanmuuttajien suomen kielen oppimista, tule mukaan Opi Suomea ryhmään. Opi Suomea -ryhmä kokoontuu torstaisin klo 16-18. Perehdytämme toimintaan. Ota rohkeasti yhteyttä: [email protected], 044 375 3503.

Eläkeliiton Nummelan yhdistys. Sääntömääräinen kevätkokous on 25.3. klo 11 Nummelan nuorisokeskuksella. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä keskustellaan uudesta piirin aluejaosta ja alueen tehtävistä.

Otalammen Työväenyhdistys. Kevätkokous ti 24.3. klo 18 Otalammen työväentalolla. Asialistalla kevätkokousasiat. Kahvitarjoilu.

Kirkonkylän Martat Kirkonkylän Apteekki kutsuu meidät asiakasiltaan 30.3. klo 19-21. Illan aikana on tarjoilua ja tuote-esittelyjä, mukaan saamme tuotekassin. Ilmoittaudu 19.3. mennessä Anna-Maijalle, 040-7452739, kerro erityisruokavalio ilmoittautuessasi.

Otalammen lukupiiri. Kokoontuminen Härkälän monitoimikeskuksen Lukutuvassa to 26.3. alkaen klo 18. Lukemistona Olli Jalosen Merenpeitto (Otava 2019) sekä näytteitä tunnetun virolaiskirjailija Jaan Krossin (1920-2007) tuotannosta.

Läntisen Uudenmaan Wanhat toverit, LUWT. Politiikan iltapäivää vietetään maanantaina 23.3. klo 14 Lohjan työväentalolla alakerran kahviossa, jonne on tarvittaessa esteetön pääsy (ei siis yläkerrassa) osoitteessa Kalevankatu 1. Vierailijana SDP:n puheenjohtaja/Eduskunnan varapuhemies Antti Rinne. Aloitetaan kahvittelun merkeissä, keskustelua. Kaikille avoin yleisötilaisuus.

Olkkalan kyläyhdistys ja Herrakunnan kyläyhdistys. Averia-järven suojelusta tulee kertomaan Kalervo Pulla Herrakunta-talolle keskiviikkona 25.3. kello 18. Kahvitarjoilu.

Vihdin kunnalliset JHL ry 300 kutsuu Vihdin kunnan varhaiskasvatuksessa työskenteleviä JHL-jäsenistöä lämminhenkiseen tapaamiseen 29.3. klo 14. Ilmoittautuminen pääluottari Anne Stång`lle 044-7674762 viimeistään 19.3.

Vihdin Viihdekuoron sääntömääräinen vuosikokous pidetään ti 24.3. klo 17.45-18.30 Pappilanpellon koululla, sääntömääräiset asiat.

Enäjärven jäähileet. Sääntömääräinen vuosikokous la 21.3. klo 14 Ojakkalan urheilutalolla osoitteessa Kenttätie, Ojakkala.

Vihdin Reservin järjestöt. Sotahistoriallinen matka Pohjois-Viroon 22.-23.6. Asiantuntijaoppaana kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki. Maanantaina vierailu Harjun Malevassa, asiaa Kaitseliitista, iltapäivällä tutustutaan entiseen neuvostoaikaiseen laivastotukikohtaan Paldiskissa. Tiistaina osallistutaan Voiton päivän tapahtumiin Paidessa, Narvan tietä kohti Tallinnaa. Pysähdytään Kuusalon kirkolla ja muistomerkeillä. Ilm. 30.3. mennessä VL-Matkat Elise Varik, puh. 09-444774. Matkatiedustelut Jouko Kaipainen, puh. 050-5701865.

AA. Haluatko lopettaa juomisen? AA voi auttaa. www.aa.fi, auttava puhelin palvelee numerossa 09-750200 klo 9-21.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Palstat

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat