Paikalliset

Pienyrittäjät ovat nyt kovilla: "Yhteen hiileen pitää puhaltaa"

- Pidetään huolta paikallisista yrityksistä, Putiikki Bran yrittäjä Merja Järventausta sanoo.

Maija-Liisa Nyman

– Pienet yrittäjät ovat todella haasteellisessa tilanteessa lähes kaikilla aloilla, paikallisesti, valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti. Koronavirus näkyy pienentyneenä asiakasvirtana, kertoo Hiusateljé Monica Heiskarin yrittäjä Monica Paavilainen.

Samaa sanoo moni muukin vihtiläinen pienyrittäjä.

Putiikki Bran Merja Järventausta kertoo, että kaupankäynnin vähittäinen hiljentyminen alkoi jo viikoilla kahdeksan ja yhdeksän. Nyt alusasuliikkeessä on ollut jo todella hiljaista.

– Ymmärrän sen, että perustarpeet ovat ruoka ja lääkkeet ja ne edellä mennään.

Yrittäjä uskoo, että kevään tulo saa ihmiset kuitenkin huomaamaan tarpeita pukeutumisessaan. Lisäksi monella on nyt esimerkiksi karanteenista ja etätöistä johtuen enemmän aikaa ja mahdollisuuksia käydä kotona läpi kaappeja.

– Uskon, että kauppa tulee jossain vaiheessa elpymään. Siihen on pakko luottaa.

– Aloin miettiä, millä tavoin saisin elvytettyä kaupankäyntiä, Järventausta kertoo. Hän sanoo, että asiakkaat voivat sopia henkilökohtaisen ostosajan aukioloaikojen ulkopuolelle. Uutuutena Järventausta keksi aloittaa kotiinkuljetukset.

– Jos asiakas kuuluu riskiryhmään tai häntä pelottaa lähteä ostoksille, viemme tarpeen mukaan tuotteen asiakkaan luokse.

Järventausta sanookin, että jos jotain hyvää meneillään olevasta kriisistä pitäisi keksiä, voisi se olla juuri tässä: yrittäjät voivat muokata toimintaansa ja keksiä innovatiivisia uusia ratkaisuja.

– Yritykset kehittyvät pakon edessä ja se voi johtaa myös siihen, että avataan asiakkaille uusia palvelumuotoja, jotka jäävät pysyviksi myöhemminkin.

Monica Paavilainen kertoo, että hiusateljeessa on koronaviruksen myötä ryhdytty myymään sähköisesti lähetettäviä lahjakortteja.

Liikkeessä toimintaa on muutettu siten, että yksi asiakaspaikka on otettu pois käytöstä, jotta asiakkaat eivät joudu olemaan lähellä toisiaan. Tilat mahdollistavat sen, että asiakkaat voivat päästä palveltaviksi erillään muista. Lisäksi yrittäjä sanoo, että aukioloaikojen ulkopuolellakin voidaan sopia palveluaikoja.

Paavilainen kertoo, että parturi-kampaamon ja kosmetologin palveluihin ei ole tullut paljonkaan peruutuksia, aikoja ovat peruneet lähinnä ikäihmiset. Sen sijaan uudet varaukset ja paikan päältä aikaa kyselevät asiakkaat ovat vähentyneet.

Paavilaisella on viisi työntekijää, joille kaikille on kuitenkin vielä riittänyt töitä.

Paavilainen on kuulunut Suomen Hiusyrittäjiin yli 30 vuotta. Hän kiittelee saavansa sieltä faktatietoa myös tässä tilanteessa.

– Tällaisessa tilanteessa yrittäjälle ei ole varaa toimia musta tuntuu -menetelmillä. Toimimme kulloinkin vallitsevan tilanteen mukaan vastuullisesti.

– Puhtaus ja siisteys kuuluvat meidän työhön oleellisesti jo normaalioloissa, mutta nyt hygieniatasoa on nostettu vielä lisää. Esimerkiksi tiskin pinnat ja maksukorttipääte desinfioidaan jokaisen asiakkaan välillä.

 

6101678-n.jpg

Pekka Leino ja Tiina Ekberg kertovat koronaviruksen vähentäneen asiakkaita Villikaisla-kukkakaupassa kirkonkylässä. Kuva: Maija-Liisa Nyman

Villikaislan Tiina Ekberg sanoo, että myös kukkakaupassa kiinnitetään nyt erityistä huomiota hygieniaan. Koronavirus on vaikuttanut myös kukkakaupassa.

– Kalenteri on tyhjentynyt juhlatilaisuuksista, häistä, hautajaisista, ristiäisistä, Ekberg toteaa.

Niinpä kukkatilaukset lähtivät vähenemään jo aiemmin, ja viime viikonloppuna pudotus näkyi myös kaupalla asiakasmäärissä.

Kotiinkuljetukset ovat nyt kuitenkin lisääntyneet.

– Monet tilaavat kukkia muille ihmisille. Se on ollut kiva huomata, että ajatellaan läheisiä.

Tilata voi soittamalla, tekstiviestillä, sähköpostilla tai verkkosivujen kautta. Netissä voi myös maksaa tai laskun voi saada sähköpostilla.

– Ei tarvitse siis ollenkaan asioida paikan päällä, Ekberg sanoo.

Hän kertoo, että Villikaislassa suositaan kotimaisia kukkia. Tässä tilanteessa se on erityisen hyvä, sillä kuljetukset toimivat vielä Suomessa ja kukkia tulee viikoittain.

Kaikki kolme yrittäjää toivovat, että epidemia olisi nopeasti ohi. Useampi yrittäjä on sulkenut liikkeensä väliaikaisesti. Putiikki Bra, Villikaisla ja Hiusateljé Monica Heiskari ovat kuitenkin avoinna.

– Päivä kerrallaan eletään.

Yrittäjät toivovat, että vihtiläiset käyttäisivät paikallisia palveluita mahdollisuuksiensa mukaan.

– Tämä on hyvä herätys kaikille meille suomalaisille, että pidetään huolta paikallisista yrityksistä, jos haluamme, että yritykset säilyvät, Merja Järventausta sanoo.

Järventausta on tyytyväinen valtion yrittäjille lupaamiin tukitoimiin.

– Se että valtio tukee yrittäjiä, on hyvä. Mutta ei valtio vain jaa meille rahaa. Saamme edullisempaa lainaa, mutta se pitää maksaa takaisin.

Järventausta huomauttaakin, että konkursseja voi tulla viiveelläkin. Siksi paikallisten yrittäjien palvelut on hyvä muistaa myös korunaviruksen hiipumisen jälkeen.

– Varsinkin tämän epidemian jälkeen toivon, että vihtiläiset käyttävät paikallisia palveluita, Järventausta sanoo.

– Sitten kun tämä epidemia on ohi, kuinka ihana on mennä palveltavaksi – kun on paikkoja, joihin mennä, Paavilainenkin sanoo.

Hän sanoo, että on monia tapoja tukea yrittäjiä, ja mainitsee esimerkkinä kampaamojen tuotemyynnin. Lahjakorttien ostaminen on helppo keino tukea monia yrittäjiä.

– Kuluthan yrityksessä on joka tapauksessa, on asiakkaita tai ei, Paavilainen muistuttaa ja jatkaa: – Yhteen hiileen pitää puhaltaa tällaisessa hätätilanteessa.

Tiina Ekberg toivoo, että ihmiset yleisesti pitäisivät kotimaisuutta arvossa. Hän kiittää, että kirkonkylällä ihmiset pitävät lähipalveluita tärkeinä.

– Kirkonkylällä näkee, että ihmiset haluavat kannattaa kylän palveluita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yrittäjien ja mediatalon kampanja: "Nyt ostoksille omalle kylälle!" – paikalliset kulutusvalinnat auttavat pahaan pulaan joutuneita pienyrittäjiä21.3.2020 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat