Toimitukselta

TUUMITTUA: Nastarengas, vihtiläinenkin keksintö

Nastarenkaat esiteltiin 1930-luvulla, ja ne yleistyivät vasta 60-luvulla. Nastarenkaiden kehitystyössä on vihtiläisilläkin ollut näpit lujasti pelissä Sulo Paavo Johannes Keinäsen ansiosta.

Kolme vuosikymmentä sitten Vihdissä edesmennyt S.P.J.Keinänen oli muun muassa autokaupasta monin tavoin tunnettu liikemies, menestynyt autourheilija ja keksijä. Hänen kotinaan oli pitkään Nummelan Keinälä, jonka tontilla on valtatie 25:n ja Hiidenrannan liittymän tuntumassa nyt uusia omakotitaloja.

Keinänen kehitteli nimenomaan 1960-luvulla metallinastoilla varustettuja Keinäs-nastarenkaita. Aikaisemmin hän oli kehittänyt muun muassa autojen lumiketjuja ja 40-luvulla Monator -nimisen häkäpöntön, jossa oli mahdollista käyttää märkääkin puuta.

Keinäs-nastarenkaiden testiajot olivat aikalaisten kertoman mukaan suosittua puuhaa vihtiläisten nuorten miesten keskuudessa. Testikilometrejä kertyi rivakasti ja paljon kun nastojen ominaisuuksia testattiin ajamalla pitkin ja poikin Suomea. Kattonopeuksia ei ollut...

Nuoret miehet olivat tuolloin apuna suomalaiselle autoiluhistorian legendalle: kilpa-ajamisen S.P.J. Keinänen aloitti noin 20-vuotiaana vuonna 1927. Vuonna 1931 hän oli mukana käynnistämässä Eläintarhanajoja Helsingissä. Keinäsen paras saavutus oli toinen sija Ruotsin GP:ssä vuonna 1932.

Keinänen jatkoi kilpa-ajamista aina vuoteen 1963 saakka. Silloin hän osallistui automaatti-Mersulla Lohjanjärven jääratakilpailuihin.

Eltsun ajoihin Keinänen osallistui viimeisen kerran vuonna 1951. Kaikkiaan Keinänen osallistui 14 kilpailuun, joista hän voitti 11. Lisäksi tuli pari hopeaa ja yksi viides sija.

Harva vihtiläinen enää muistaa autoilun legendaa S.P.J Keinästä, joka viime vuosinaan ajeli Nummelan keskustassa kovinkin rauhallisesti böömiläisen autosuunnittelun takamoottorisella helmellä.

Vesa Valtonen

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet