Toimitukselta

TUUMITTUA: Pelkän pukin varassa

Jos jotain, niin varsikin sitä kadun, että uskottelimme lapsillemme joulupukin olevan olemassa.

Paljastuessaan valheeksi pukkiusko aiheutti paljon pahaa mieltä ja siihen asti siitä oli hirmuisesti huolta ja vaivaa. Lahjoja piti piilotella, puheita piti varoa ja mikä hankalinta, aatto piti aikatauluttaa minuutilleen. Sitten sai sydän syrjällään pelätä, onko pukki selvä ja onko hän aidon näköinen.

Hyvänen aika sentään; rakensimme siis sadun, johon toivoimme lastemme uskovan ja jonka toteutumisen jätimme ventovieraan, vuosittain vaihtuvan, keskinkertaisen amatöörinäyttelijän varaan. No, monilta osin sujui ihan hyvin, se pikkuinen langanlaiha parikymppinen pukki meni ihan yhtä täydestä kuin suuri, pullea, möreä-ääninen virkaveljensä seuraavana vuonna.

Rakentaessamme tarua todeksi halusimme kuitenkin lastemme tietävän, mitkä lahjat olivat isovanhemmilta ja kummeilta. Sillä seurauksella, että lapset ihmettelivät, emmekö me vanhemmat anna heille ollenkaan lahjoja. Tiukan talouden jouluina emme puolisoni kanssa antaneet toisillemme lahjoja ollenkaan ja siitäkin lapsilla oli huoli; eikö pukki halua muistaa meitä ollenkaan. Niinpä seuraavana vuonna pukki olikin sopivasti tajunnut, että äidin kiharrin oli juuri mennyt rikki, samoin kuin muutama muu tarvekalu.

Miksi rakensimme korttitalon, joka kuitenkin sortuisi? Miksi emme vain sanoneet alun pitäen, että joulupukki on hauska satu? Ymmärtämättömyyttämme. Ja samaa ymmärtämättömyyttäni – ainakin minä – sorruin pelottelemaan lastani tontuilla. Vetosin siis satuolentoon, kun oma auktoriteetti ja kärsivällisyys olivat koetuksella. Ja se tapahtui ajankohtana, jolloin lapsi on muutenkin jännityksestä soikeana.

Puhuin katumuksestani nuorimmaisellemme ja luulin saavani synnynpäästön. Mutta mitä vielä. Hän totesi ykskantaan, että jouluista lähti iso osa hohtoa pois hänen kuultuaan, ettei pukki olekaan oikea.

Hohto on toki sittemmin palannut. Sen palautti yltäkylläisen saamisen sijaan tullut antamisen ilo. Mitä enemmän itse tehtyä, sen suurempi jännitys ja hohto.

Melkoiselta värkkäämiseltä sitä olisi säästynyt, jos olisi aikoinaan tajunnut, ettei joulua kannata rakentaa yhden pukin varaan.

Maria Aittoniemi

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten toimittaja

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet