Erkka RailoKirjoittaja on MustRead-lehden johtava politiikan asiantuntija.

Puolivälin tilinpäätös

Synnyin 45 vuotta sitten syksyllä 1973.

Koska suomalaisten keski-ikä on noin 43 vuotta, nyt on hyvä hetki vetää yhteen, mitä sukupolvemme on saanut elämänsä ensimmäisellä puoliskolla Suomessa aikaan.

Joku harhautunut sielu saattaisi kuvitella, että aivan kaikki tässä lueteltu ei ole juuri meidän sukupolvemme aikaansaannosta, mutta ei takerruta siihen.

Ensinnäkin suomalaiset elävät pidempään.

Vuonna 1973 syntyneen suomalaisen elinajanodote oli noin 71,5 vuotta. Vuonna 2017 se oli miltei täsmälleen kymmenen vuotta enemmän, noin 81,5 vuotta. Miesten odotettavissa oleva elinikä oli kasvanut hitusen enemmän kuin naisten.

Ei huono suoritus, vaikka itse sanonkin!

Samana aikana Suomen henkeä kohden laskettu bruttokansantuote on suurin piirtein kaksinkertaistunut. Suomalaisista on tullut entistäkin vauraampi kansa. Tuloerot ovat 1970-luvun alun tasolla, joten talouskasvu on hyödyttänyt myös pienituloisimpia suomalaisia.

Ei tämä nyt ihan pieleen ole mennyt, vaikka tietysti parannettavaakin on.

1970-luvun suuri ihmiskoe oli tietysti peruskoulu. Silloin sen kriitikot sanoivat sen olevan saatanasta tai ainakin DDR:stä, mutta myöhemmät pisa-tulokset ovat aiheuttaneet tässä suhteessa laajaa amnesiaa. Nyt jännitetään, miten peruskoulun käy 1980-luvulla syntyneen opetusministerin toteuttaman uudistuksen kourissa.

Joka tapauksessa 1970-luvulla syntyneet ovat Suomen historian parhaiten koulutettu ikäluokka, kuinkas muutenkaan.

On niitä saavutuksia tullut muuallakin.

Ennen 1990-lukua Suomi ei päässyt jääkiekon MM-kisoissa kertaakaan edes mitaleille. Kun 1970-luvulla syntynyt ikäluokka pääsi 1990-luvun alussa vauhtiin, niin Suomi on ollut säännöllisesti kolmen parhaan joukossa ja voittanut kaksi maailmanmestaruuttakin.

Nyt tietysti meidän ikäpolvemme kouluttaa niitä seuraavia.

Toki on ollut myös vastoinkäymisiä: 1990-luvun suuri lama, Neuvostoliiton hajoaminen ja Jyrki Kataisen six pack -hallitus. Kun on niistä selvinnyt, selviää varmaan muustakin.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Erkka Railo

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet