Toimitukselta

TUUMITTUA: Elämän palapelejä

Kuin palapeliä olisi koottu. Se oli sunnuntainen aamupäivän leppoisa hetki; ystäväpariskuntamme oli meillä viettämässä viikonloppua ja lojuimme sohvilla tekemättä mitään. Joku meistä neljästä sen aloitti; pohtimisen, että miten se nyt menikään. Ketkä kaikki olivat mukana? Oliko nuorimmaisemme jo silloin syntynyt? Millä autolla kukin ajoi? Palautimme muistikartalle yksityiskohdat ruuhkavuosiemme yhteisistä kohtaamista – tai ainakin suuren osan niistä. Miehet muistivat autojen merkit, mallit ja rekkarit, naiset miltä milloinkin tuntui.

Meistä jokainen muisti sen leppoisan iltapäivän Jyväskylässä ravintola Sohvin terassilla. Mukana oli vasta yksi vauva, esikoisemme, kenelläkään ei ollut kiire minnekään, me olimme juuri lykänneet kotiin lähtemistä vuorokaudella ja aurinko paistoi.

Viime viikonloppuna istuimme äitini keittiössä rakentamassa muistojen palapeliä. Se se olikin turhauttavaa ihmisen kanssa, jonka muisti on minuutin mittainen. Äitini altzheimerintauti on edennyt vaiheeseen, jossa hän yhden virkkeen sisällä sanoo ja unohtaa saman asian.

Vaikka palapelistä puuttuu enemmän kuin on paloja, äiti on rauhallinen ja tyytyväinen. Napsauttaa annetun palasen paikoilleen ja hukkaa sen saman tein.

Meidän jälkipolvien kannalta surullista on, että äitini muistinmenetyksen mukana on kadonnut valtava määrä tarinoita, jotka olivat vain äidin muistin varassa. Hän muistaa tapahtuman sieltä, toisen täältä, mutta taito analysoida ja kertoa ihmisistä on jo hävinnyt. Palapelin pääväri on monen palan osalta harmaa.

Millaisen ihmisen geenejä kannan matkassani? Millainen oli isoisäni, jota en ole koskaan tavannut? Entä isoäitini, jonka olen tuntenut vain vanhuksena. Millainen hän oli nuorena ja voimissaan? Olenko perinyt jotain hänen luonteestaan? Surullista, etten kysynyt ajoissa.

Sunnuntainen muistipalapeli ystäviemme kanssa teki hyvää. Oli tärkeää täyttää pelin puuttuvat palaset toisten muistipaloilla ja nähdä palapeli myös eri kulmista. Eteenpäin katsominen ja uusista tuulista unelmoiminen on tärkeää, mutta toisinaan on hyvä pysähtyä kirkastamaan värejä eletyn elämän palapelissä.

Maria Aittoniemi

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten toimittaja

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet