Toimitukselta

PÄÄKIRJOITUS: Suuri kunnioitus isänmaan pelastajille

Talvisodan päättymisestä on keskiviikkona kulunut 79 vuotta. Vihdissä ei enää ole talvisodan veteraaneja, mutta sankarihaudoilla kunniaa sankarivainajille tekemässä on jatkosodan ja Lapinsodan veteraaneja.

Talvisodan päättymisen muistopäivän tilaisuus on perinteisesti eräs vuoden arvokkaimmista Vihdissä. Ei siis mikään ihme, että esimerkiksi puheen pitäminen sankarihaudoilla on koettu erityiseksi kunnia-asiaksi, vaikka joinain vuosina puhe sankarihaudoilla onkin korvattu yhteisellä virrellä. Tänä vuonna pitkäaikaiset puheperinteet ovat jälleen kunniassaan.

Reservinupseerit ja aliupseerit sytyttävät kynttilät sankarihaudoille jo edellisenä iltana, ja muistopäivänä sankarihaudoilla on hartauden jälkeen seppeleiden laskutilaisuudessa paikalla perinteinen kunniavartio. Luonnollisestikin vihtiläiset maanpuolustusjärjestöjen liput liehuvat sankaripaaden tuntumassa.

Vihdistä talvisotaan lähti kaikkiaan yli 1 200 miestä. Heistä syntyperäisiä vihtiläisiä oli 430 ja muualta Vihtiin muuttaneita noin 700. Heistä sankarihautaan saateltiin talvisodan takia 98 nuorukaista ja parhaassa iässä ollutta miestä.

Vihtiläisten rintamamiesten kannalta suurimmat miestappiot koettiin maaliskuun alkupäivinä 1940 Viipurinlahdella. Haavoittuneina rintamalta palasi Vihtiin 177 miestä.

Tunnetusti sotatalvi oli erittäin ankara. Kotityöt jäivät naisten, vanhojen miesten sekä nuorten tyttöjen ja poikien tehtäväksi. Talvisodan aikainen maan ankarin pakkanen -43,1 astetta mitattiin 17. tammikuuta 1940 Vihdissä ja Hyvinkäällä.

Mitättömiä ovat siis nykyajan vilunväreet ja maalliset ongelmat verrattuna talvisodan aikaan.

Viime vuonna Kansallisena veteraanipäivänä Vihdin kirkkoherra Pekka Valkeapää muistutti, että veteraanien perinnön siirtäminen nuorille on erityisen tärkeätä, jotta Suomen historian ratkaiseville vuosille olisi muistajansa myös silloin, kun silminnäkijöitä ja kokijoita ei enää ole keskuudessamme.

Itsenäisyyspäivänä, veteraanipäivänä, talvisodan päättymispäivänä, kaatuneitten muistopäivänä sekä sotainvalidipäivänä hiljennyttään kunnioittamaan valtavia uhrauksia tehneitä– ja kiittämään Suomen jälleenrakentaneita. Kunniavelan maksuaika jatkuu edelleen.

VESA VALTONEN

Kirjoittaja on Vihdin Uutisten päätoimittaja

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet