Toimitukselta

TUUMITTUA: Suihkut ja lentokoneet

Jokainen päättää itse, haluaako pitää hevosta, lentää New Yorkiin tai asua kylällä, josta ei pääse kulkemaan mihinkään ilman autoa. Näistä valinnoista ja niiden vaikutuksista on silti hyvä olla tietoinen.

Tavallisen suomalaisen hiilijalanjälki koostuu asumisesta, ruokailusta, liikkumisesta sekä muista hänen käyttämistään tavaroista ja palveluista.

Kaikki nämä asiat ovat sellaisia, joihin voidaan päivittäin vaikuttaa huomattavastikin.

Ilmastotutkija Laura Riuttasen mukaan hiilijalanjälki pienenee helposti, kun asioihin alkaa kiinnittää huomiota.

Ilmastodieetti.fi-laskurilla voi kukin testata oman tilanteensa.

Lämmin ja pitkä suihku olisi asia, josta minun itseni olisi helppo vähentää energiankulutustani – mutta josta tuntuu olevan kovin vaikea luopua. Tiedän, että erityisen paljon omassa jalanjäljessäni painavat kuitenkin lomalennot.

Hiukan siis kirpaisee, että Riuttasen mukaan yhdellä Thaimaan matkalla aiheuttaa kerralla vuoden autoilupäästöt tai vuoden lämmityspäästöt. Lentojen kompensoiminenkaan ei auta riittävästi.

”Ei ole ratkaisu, että lennetään ja maksetaan, vaan meidän pitää sekä jättää lentämättä että maksaa”, Riuttanen myös sanoo.

Ilmastotutkija oli puhumassa perjantai-iltana Nummelan seurakuntakeskuksessa ilmastonmuutoksesta ja Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa juuri hyväksytystä energia- ja ilmastostrategiasta. Valitettavasti kuulijoita oli vain kourallinen, vaikka aihe koskettaa kaikkia.

Kirkko lähtee kunnianhimoisesti tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Myös monet Suomen isoista kaupungeista ovat samalla asialla.

Vihdin seurakunnassa mietitään siis lähitulevaisuudessa esimerkiksi liikkumista, ruokaa ja kiinteistöjen lämmitysmuotoja.

Itse aion miettiä, mihin olen valmis.

Voisinko vaikka lyhentää suihkussa viettämääni aikaa minuutti kerrallaan?

Voisinko lentää viikon loman sijasta kahdeksi viikoksi mutta aiempaa harvemmin?

Sillä kuten Riuttanen sanoo: kaikkia tarvitaan ja jokainen voi vaikuttaa.

Maija-Liisa Nyman

Kirjoittaja on Vihdin

Uutisten toimittaja

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet