Maija-Liisa Nyman

TUUMITTUA: Kesällä kaksikymmentä vuotta sitten

Ruuvia ja mutteria. Pulttia ja laastia. Nippeliä ja nappelia.

Keväällä 1999 olin istunut varsinaissuomalaisen rautakaupan kassalla harjoittelemassa kaksi tuntia, ja tuskanhiki helmeili otsalla, ainakin kuvaannollisesti. Asiakaspalvelu oli kyllä tuttua, mutta tuotevalikoima ei. Ohjailin asiakkaita eteenpäin ja kyselin apua.

Kun pääsin kotiin, soitin Vihdin Uutisiin.

Lehdessä oli sattumalta kesätoimittajan paikka vielä auki. Päätoimittaja Vesa Valtonen ei turhia aprikoinut. Hän kysyi minulta ehkä kaksi kysymystä – mistä olen kotoisin (Olkkalasta) ja minkä arvosanan kirjoitin äidinkielen ylioppilaskokeesta (laudaturin) – ja palkkasi minut kesätöihin.

Siitä tuli ikimuistoinen kesä – eikä vähiten siksi, että ajoin äidilta lainaamani viininpunaisen Samaran kaksi kertaa ojaan kyseisen kesän aikana. Tai teknisesti ottaen en ajanut autoa ojaan kuin kerran: lähdin liian rivakasti kotipihasta, käänsin rattia reippaasti ja piennar petti etupyörän alta.

Toisella kerralla auto meni ojaan ihan itse. Jätin Samaran seisomaan poikaystävän kotikadun varteen. Samara ei kuitenkaan ollut innokas seisoskelemaan ja käytti tilaisuutta hyväkseen – kun kerran olin unohtanut laittaa käsijarrun päälle. Siellähän auto retkotti varttia myöhemmin appivanhempien taloyhtiön pensasaidassa.

Toivon, että kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana naapurusto on unohtanut ja antanut anteeksi murjotun pensasaitansa. Ehkä äitikin on leppynyt.

Tuosta kesästä on siis jo aikaa, ja muistotkin sekoittuvat myöhempiin kesiin, myöhempiin juttukeikkoihin. Ennen tuota kesää olin ollut lehdessä töissä vain tettiläisenä, mutta kesän jälkeen olen tehnyt lehtijuttuja paljonkin. Sen yhden kesän aikana ehdin huomata, että toimittajan työ on mieleistä.

Kaikki ei tietenkään sujunut täydellisesti. Hyvin on jäänyt mieleen Ruotsissa stipendiaattina vierailleesta lukiolaisesta ottamani kuva, johon olin kovasti tyytyväinen – kunnes filmejä tutkiessani havaitsin, että jokaikinen kuva oli epätarkka.

Poikaystävän isältä sain noottia Tartto-nimen taivutusmuotojen kirjoitusasusta.

Välillä jouduin kyselemään hyvinkin tyhmiä päästäkseni asioissa kärryille.

Silti juuri se oli myös hienoa: saada tietoa uusista asioista. Pääsinkin tekemään juttuja monenlaisista aiheista. Lappeenrannan asuntomessuilta, jättiputkista, maastopyöräilystä, terveyskeskuksesta, Pictorin näyttelystä.

Onneksi pääsen edelleen.

Tässä työssä oppii koko ajan uutta ja tapaa jatkuvasti uusia ihmisiä. Parasta ensimmäisenä kesänä ja parasta edelleen on nimenomaan ihmisten tapaaminen. Se kun saa hetken aikaa kuunnella tarinaa toisen ihmisen elämästä, ymmärtää toisen näkökantoja, nähdä hänen innostuksensa.

Tapaamisiin!

Maija-Liisa Nyman

Kirjoittaja on Vihdin

Uutisten toimittaja

Maija-Liisa Nyman

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet